Ajatellessansa sitä löi hän sanomattomassa tuskassaan päänsä seinää vaataan, ja mielikuvituksen avulla näki hän asioita, joista oli hulluksi tulla! Oi, jos Jooseppi vaan olisi kuollut, kuollut, ett'ei hänen enää tarvitsisi sitä ajatella! Hän heitti ikkunan auki, hengittääksensä raitista ilmaa.
Hansel, joka oli nukkunut aituuksella ikkunan ulkopuolella, heräsi ja lensi unisena sisään huoneesen. — "Oi sinä!" huusi Wappu, avasi sille sylinsä ja painoi lintua sydäntään vastaan — olihan tämä kaikki mitä hänellä oli, ainoa omaisuutensa maailmassa.
Nyt vieläkin laukaus ja tällä kertaa selvemmin Zwiefelstein'in puolelta. Hän laski kotkan irti ja painoi kätensä sydämelle, ikäänkuin luoti olisi häneen sattunut. Miksi tämä pelästys? Tämä vähäpätöinen sattumus kuvaili sielun silmän eteen sitä kauhistavaa tekoa, jota hän eilen oli tahtonut aikaan-saattaa. Ehtimiseen ajatteli hän kuinka olisi, jos tuo laukaus, jonka oli kuullut, olisi Joosepin pään musertanut, ja raivoisa, kamala ilo valloitti hänet. Nyt Jooseppi oli hänen omansa, nyt hän ei voinut ketään toista suudella.
Kuinka lienee ajatellut ja mietiskellyt, niin hänestä tuntui niinkuin tämä olisi todellisesti tapahtunut; hän oli näkevinänsä Joosepin makaavan maassa verissänsä, hän laskeusi polvilleen hänen viereensä, otti Joosepin pään syliinsä ja suuteli noita kalpeita kasvoja — noita kauniita kalpeita kasvoja — kuinka selvästi hän ne näki edessänsä! Vaan silloin tuli hänen äkkiä sääli tuota kuollutta miesparkaa — syvästi, sanomattomasti sääli hän sitä, — hän puhutteli kuollutta jokaisella rakkauden keksimällä nimellä, hän pudisti ja hieroi sitä, — turhaan kaikki, Jooseppi ei enää palannut elämään! Hänen tuskansa kiihtyi äärettömästi. Ei, ei, se ei saanut tapahtua — hän ei saanut kuolla — ennemmin Wappu itse!
Oli niinkuin hänen sydämensä olisi ollut tukehtumaisillaan suonenvedossa, niin ett'ei inhimillistä lämmintä verta enää suonissansa vuotanut, ja nyt tuntui siltä, kuin tuo suonenveto olisi heltynyt ja lämmin veri-virta jälleen sydämeen vuotanut. Hänen täytyi mennä ulos, hänen täytyi nähdä oliko Bincenz kotona — hänen täytyi puhutella Bincenz'ia, vielä ennen päivän nousua — täytyi hänelle sanoa, ett'ei tuo kamala teko saisi tapahtua — hän oli ikäänkuin kuumeessa, kaikki suonet sykkivät — hän oli tahtonut, pyytänyt tuota tekoa — mutta ainoastaan ajatus että se olisi tehty, sammutti hänen vihansa vimman, ja hän antoi anteeksi!
Hän heitti liinan päällensä ja riensi pihan yli, puutarhan kautta Bincenz'in talolle. Mitä Bincenz, mitä ihmiset hänestä ajattelivat? Ah, olihan se kaikki yhdentekevä — mitä hän nyt siitä huoli!
Hän saapui talolle. Bincenz'in kamarissa, joka oli hyvin matalalla, paloi kynttilä — hän hiipi sinne, hän taisi nähdä huoneesen, kartiini oli niin huolimattomasti eteen vedetty — hän tuskin voi hengittää — huone oli tyhjä, kynttilä paloi piipussa. Hän kävi talon ympäri, ovi ei ollut lukossa. Hän avasi sen hiljaa ja astui sisälle, kaikki oli äänetöntä, kuollutta. Rengit ja piiat nukkuivat vielä sikeästi, hän hiipi koko talon läpi, ei kukaan liikkunut — Bincenz oli poissa! Wapun jäsenet jäätyivät. Hän astui Bincenz'in makuuhuoneesen, vuoteella oli maattu, hän oli varmaankin maannut siinä ja pian taas noussut, — sunnuntaivaatteet riippuivat vaate-naulassa, mutta jokapäiväiset vaatteet puuttuivat. Hattua ei myöskään näkynyt. Hän etsi toisessa huoneessa, missä pyssy tavallisesti riippui, naula oli tyhjä.
Wappu seisoi kuin halvautuneena. Hän ei tietänyt mitenkä hän taas tuli huoneesta ulos. Ovella täytyi hänen istahtaa penkille, jalat eivät häntä edemmäksi kannattaneet. Hän koetti lohduttaa itseänsä, Bincenz oli ehkä, levoton kun oli, lähtenyt jollekin yölliselle metsästysretkelle — mitä hän Joosepille tekisi, joka makasi rauhassa ja hyvässä turvassa jossakin — hän vapisi — ja päivällä kun kaikki olivat hereillä, kuka silloin voisi häntä vahingoittaa!
Se oli paha omatunto, joka näin häntä peloitti, ja hän kätki kasvonsa käsihin: "Wappu, Wappu, mitä sinusta on tullut!" Pilkattu, häväisty, solvaistu ihmisten edessä — ja Jumalan edessä rikoksen tekijä! Missä oli niin paljon vettä, että hän voisi itseänsä puhtaaksi pestä? Tuolla alhaalla, tuolla kuohui Ache — siinä, siinä hän ehkä voisi puhdistua — jos hän heittäytyisi tuohon kylmään virtaan — olisi kaikki pois virutettu, — hänen onnettomuutensa — hänen rikoksensa, koko tuo kurja olento, joka ainoastaan oli tuskaan ja taisteluun luotu — kaikki loppu — olemattomuudessa! Ja se olisi vapahtamista — mitä varten hän enää itseänsä säästäisi? Kappaleiksi tämä hyödytön asunto, joka vangitsi sielua rikoksen ja huolen kahleissa. Hän juoksi ylös, vaan ei jaksanut edemmäksi, hän vaipui penkille jälleen. Riippuiko tämä sorrettu, kuoloon asti väsynyt sydän kenties vielä jollakin näkymättömällä langalla elämästä kiinni? Siellä — Jumalan kiitos — askeleita kuului nurmella — siellä tuli Bincenz! Nyt taisi hän puhua hänen kanssansa, nyt kaikki voisi tulla hyväksi.
— Kaikki Pyhät! — huudahti Bincenz, kun Wappu astui häntä vastaan, — siinä sinä olet?' Bincenz katseli häntä kuin aavetta. Wappu näki aamuhämärässä, että hän oli kalpea ja oudon-näköinen; pyssy oli hänellä olkapäällä.