Päivällisen jälkeen vetäytyivät herrat kauppaneuvoksen kamariin tupakoimaan. Maisteri oli aivan muissa ajatuksissa kun kauppaneuvos hymyillen äkkiä kysyi, eikö hänen kirjoituksellensa jo voida saada tilaa lehdessä.
Maisteri punastui vasten tahtoansa.
— Se on vähän viipynyt, sanoi hän sopertaen ja yskähdellen, sen vuoksi että olen aina aikonut kysyä, saisinko tehdä siinä pieniä muutoksia, jotka saattaisivat asian hiukan selvemmäksi.
— Varsin kernaasti, vastasi kauppaneuvos. Enkö siitä teille kirjoittanutkin? No se taisi unohtua. Tehkää te vain muutoksia niin paljon kuin tahdotte.
Maisteri pyysi kuitenkin saada muutamia suullisia selityksiä asiasta ja herrat istuivat vieretysten sohvalle. Totta puhuen eivät selitykset olleet paljoa valaisevampia kuin itse kirjoitus, mutta maisteri katsoi kuitenkin velvollisuudekseen niitä hartaasti kuunnella.
Kun kahvi oli tuotu sisään tuli huoneesen myöskin Julia äitinsä kanssa. Silloin jätettiin keskustelu kansan opetuksesta, mutta kauppaneuvos löi maisteria polveen ja sanoi:
— Miksi ette ole lukenut tohtoriksi? Onhan teillä hyvä pää.
— Niin, lukekaa itsenne tohtoriksi! sanoi Juliakin, luoden maisteriin kehoittavan silmäyksen.
— Asian laita on sellainen, selitti maisteri, että tohtoriksi lukemiseen ei tarvita niin paljon hyvää päätä kuin hyvää kukkaroa. Minä olen köyhä poika ja minun täytyi päästä ansaitsemaan niin pian kuin mahdollista.
— Jaa, jaa, köyhyys on suuri rasitus, huokasi kauppaneuvoksen rouva ja lisäsi vielä: Tähän aikaan ei enää lukenutta miestä pidetä juuri missään arvossa, jollei hän ole vähintään tohtori.