— Älä nai köyhää! Jollet rikasta saa, niin ole ilman; yksi suu syö vähemmän kuin yhdeksän. Muista minua!
Maisteri hymyili ja tahtoi sanoa: no, no, ei sitä vielä naimapuuhissa olla! Mutta Grönqvist oli jo mennyt kauaksi, sillä hän ei joutanut monta sekuntia paikallaan pysymään. Hänen täytyi kaiken päivää kiiruhtaa paikasta toiseen työtä tekemään. Paitsi varsinaisia koulutunteja, joita oli neljättäkymmentä viikossa, hän antoi vielä yksityistä opetusta, piti pienempäin kauppiasten tilikirjoja, hoiti useitten käsityöläisten kirjeenvaihtoa, suomenteli pieniä kirjoja j.n.e. Hänellä ei ollut aikaa siunata, mutta ei sittekään tahtonut suuri lapsilauma pysyä eheissä vaatteissa, rouva kahvissa ja itse tupakassa. Ruokaa luonnollisesti ei saanut puuttua.
Kun maisteri tuli kotia rupesi hän kauppaneuvoksen kirjoitusta korjaamaan. Se tapahtui sillä tavalla, että hän otti puhtaan arkin paperia ja alkoi kirjoittaa. Hän ei edes katsonutkaan kauppaneuvoksen sepustukseen, vaan laati aivan itsenäisen kirjoituksen, jossa luonnollisesti ei ollut ainoatakaan sanaa samalla tavalla kuin korjattavassa kirjoituksessa, eikä sisältökään ollut samaa. Maisteri kirjoitti jokseenkin selvän esityksen kansan opetuksen järjestämisestä Suomessa ja pani loppuun kauppaneuvoksen nimimerkin. Mitään uutta tai erinomaista ei siinä ollut, mutta kaikki mitä kirjoitus sisälsi oli sellaista että sitä saattoi yksinkertainenkin ymmärtää.
Saatuansa kirjoituksen valmiiksi alkoi maisteri miettiä äskeisiä tapauksia. Ensiksikin tunnusti hän itselleen että hän oli Juliaan rakastunut — oikein todellisesti rakastunut. Mutta miksi oli häntä kehoitettu tohtoriksi lukemaan ja mitä varten oli erittäin Julia häntä siihen kehoittanut? Hän asetti ajatuksissansa oman rakkautensa tuon kehoituksen jonkinlaiseen yhteyteen keskenänsä. Jälkimäinen oli vastaus edelliseen. Tehkää itsenne tohtoriksi, niin voitte päästä vävykseni, luuli hän kauppaneuvoksen sanovan. Lukekaa tohtoriksi, niin annan teille ilolla käteni, kuiskasi Julia — hänen ajatuksissaan. Ja miks'ei tohtoriksi? Kannattaapa sellaisen palkinnon edestä puuhata, vieläpä velkaakin tehdä.
Kaiken sen illan ja vielä yölläkin maisten mietti, mistä aineesta hänen sopisi tohtoriväitöksensä kirjoittaa.
Seuraavana iltana oli maisterin määrä pitää esitelmä Alma Hegelin ompeluseurassa. Kun hän tuli kokoushuoneesen otettiin häntä vastaan suurella kunnioituksella ja kaikenlaisilla pienillä kohteliaisuuksilla, joilla ainoastaan naiset osaavat miesten enemmän tai vähemmän itserakasta mieltä suositella. Maisterin tullessa eteiseen kuului salista iloista naurua ja puhetta, mutta sitte hän kuuli huudettavan Hsh! aivan niinkuin koulussa opettajan tullessa luokalle, ja nauru lakkasi. Tuo hiljaisuus hiukan vaivasi maisteria, jota Alma ja pari muuta tyttöä oli tullut vastaan ottamaan. Hän ei uskaltanut paljon katsoa ympärillensä, vaan kuunteli hajamielisenä Alman monia anteeksipyyntöjä siitä että häntä oli vaivattu, mutta kun hänen tiedettiin osaavan erinomaisen hyvin puhua ja kaikki halusivat häntä kuulla, niin oli hyvän tarkoituksen vuoksi rohjettu j.n.e.
Huone ei ollut erittäin iso. Muutamien pyöreitten pöytien ääressä istui nuoria neitosia neulomassa. Peremmällä oli erityinen pieni pöytä, jolla seisoi juomalasiin pistetty kukkakimppu sekä vesikarahvi; pöydän takana oli tuoli. Maisteri vietiin tälle tuolille istumaan. Aluksi hän katseli alaspäin kooten ajatuksiansa, mutta kun hän sitte puhetta aloittaen kohotti silmänsä, huomasi hän tyttöjen joukossa myöskin Julia Polinin. Heidän silmäyksensä kohtasivat, vieno puna nousi maisterin kasvoille ja Julia hymyili niin hurmaavalla tavalla, että maisteri oli vähällä sekaantua esityksessään. Mutta voitettuansa ensi hämmästyksen puhui maisteri kahta kauniimmasti Julian ihanain silmäin edessä.
Useissa pöydissä kuiskaeltiin ja hiljaa nauraa kiherrettiinkin. Alussa se maisteria häiritsi, mutta sitten ei hän sillä enään lukua pitänyt. Varsinkin eräs tyttö saman pöydän ääressä, jonka luona Alma Hegel istui, oli hyvin levoton. Hän kumartui Alman puoleen ja kuiskasi:
— Hänen kaulaliinansa on väärässä. Alma nyökkäsi päällään.
Vähän ajan päästä kumartui tyttö uudestaan.