Pihlénissä ei ollut maisterin tullessa ketään muita vieraita; myöhemmin tuli Grönqvist ja eräs konttoristi. Tuskin oli maisteri istunut mukavaan asentoon kun pieni tyttö juoksi piparkakku kädessä huoneesen ja huusi:
— Setä, setä, pikku veli imee!
— Sissi! kuului toisesta huoneesta äidin varoittava ääni. Tule heti pois!
— Johan sinä osaat sanoa ässän, puhui maisteri ja otti tytön syliinsä,
— Jo minä osaan sanoa: pässi ja kissa ja kukko ja kana ja setä ja täti Alma, luetteli lapsi ruumistaan heilutellen ja piparkakkuansa nakerrellen.
Maisteri ja pikku Siiri olivat parhaita ystäviä. Maisteri otti kellonsa ja antoi Siirin kuunnella sen raksutusta; sitte piti hänen näyttää kuinka paljon rahaa oli kukkarossa, jonka tyttö tunsi hänen lakkarissaan olevan, ja sitte piti hänen kertoa pieni satu, jota kuunnellessaan tyttö ilosta potki hänen polviansa tomuisilla kengillään ja tuon tuostakin veti märällä piparkakulla paksun viivan maisterin paidan lumivalkoiseen rintamukseen.
Kun tee oli juotu ja "totikomento" tuotu pöydälle, toimitti Pihlén lapsen pois ja alkoi hänkin puhua valtiopäivistä.
— Kukahan meidänkin kaupungista valtiopäiville lähetetään? kysäsi hän noin sivumennen.
— Eihän voi olla puhettakaan muista kuin kauppaneuvos Polinista ja sinusta. Minä olen aikonut lehdessäni asettaa sinut ehdokkaaksi.
— Mitäs ajattelet, Herran nimessä! Sitä et suinkaan saa tehdä. Sinun täytyy kannattaa Polinia, joka kaupungin etevin mies.