— Tavallinen seuraus siitä, ettei kumpikaan tahdo lähteä, on se, että he antavat äänensä jollekin helsinkiläiselle huolimatta siitä minkäkarvainen mies hän on, ja vaikka kaikki muut kaupunkilaiset äänestäisivätkin jotakuta toista ei se merkitse mitään. Sinun velvollisuutesi sanomalehden toimittajana on tehdä tuosta pelistä loppu. Jos sinä nyt asetat toisen heistä ehdokkaaksi, esimerkiksi Pihlénin, joka minun mielestäni on sopivin, niin kaikki äänestävät häntä, myöskin Polin, ja hän tulee valituksi. Samoin käy, jos Polinin asetat ehdokkaaksi. Mutta laita kaikin mokomin se häpeä pois kaupungistamme, että sen edustus-oikeus myydään vähimmän vaativalle helsinkiläiselle!
Grönqvist puhui innolla ja hän käveli jo aivan vakavasti. Maisteri heitti hänet hyvästi ja astui syviin ajatuksiin vaipuneena kotia.
IX.
Kesä oli jo tullut ja kouluissa työ lopetettu; sekä opettajat että oppilaat olivat kiiruhtaneet vapauteensa, hajoten kaikkialle ympäri maata. Maisteri Tiira oli vielä kaupungissa; hän sanoi sanomalehden pidättävän häntä Kauppilassa, mutta oikeastaan hän odotteli Juliata kotia tulevaksi. Juliata ei kuitenkaan kuulunut ja kerrottiin hänen menneen Helsingistä jonnekin kylpemään, Hankoniemeen taikka Naantaliin.
Odottaessansa maisteri hautaantui kokonaan kirjoihinsa ja valmisteli jo tohtoriväitöksensä luonnosta. Hän aikoi pyytää seuraavan vuoden alusta virkavapautta tullaksensa Helsinkiin arkistoissa tutkimuksia tekemään. Väitöksen aineena oli Kauppilan historia, ja hän oli jo perin pohjin tutkinut kaupungin oman arkiston.
Oli jo sekin aika käsissä, jolloin valtiopäivämiehen vaali oli toimitettava, ja päivä sitä varten oli jo määrätty. Maisterilla oli myöskin vaalikehoitus valmiina. Siitä pitäin kuin Grönqvist hänelle paljasti kaupungin vaali-mysteeriat, oli hän tullut hyvin epäluuloiseksi kaikkia vaalipuuhia vastaan ja päätti menetellä aivan itsenäisesti. Hän huomasi harmiksensa että häntä on tahdottu vaan pitää mukavana välikappaleena ties minkälaisten tarkoitusten saavuttamiseksi. Mutta Julian isää hän ei tahtonut mitenkään loukata ja kun hänen oma vakuutuksensa myöskin kallistui Pihlénin puolelle, niin hän päätti ehdoittaa Pihléniä, sanokoon hän itse mitä hyvänsä.
Päivää ennen vaalia istui Pihlénin puistossa rouva Pihlén, neiti Torn ja maisteri Tiira. Pihlénin nuorin perillinen makasi vaunuissa, joita neiti Torn kädellänsä liikutteli edes takaisin. Äkkiä juoksi Alma Hegel heidän luoksensa, silmät ilosta säteilevinä, ja huusi kovalla äänellä:
— Suuri uutinen! Suuri uutinen!
— Mikä se on? kysyivät kaikki yht'aikaa.
— Arvatkaapas, sanoi Alma ja loi epäluuloisen katseen maisteriin, ikäänkuin nähdäksensä minkä vaikutuksen uutinen häneen tekee. Sitte lausui hän hyvin juhlallisesti: