ASSESSORI. Niin, siihen suostuttiin.
ROUVA. Onko mahdollista? Mutta mikä saattoi siinä määrässä muuttaa miesten mielet?
ASSESSORI. No — vaikuttimia on monenlaisia, mutta ettehän toki halunne, hyvä rouva, kuulla kertomuksia ikävistä väittelyistä tuollaisessa kokouksessa? (Hannalle.) Eihän se teitäkään huvittaisi, neiti Sommar?
HANNA. Päinvastoin olisin hyvin halukas kuulemaan kuka täällä viinapolttimoa niin hartaasti puollustaa, että saa kunnan vakavat ukot mielensä muuttamaan. Siis kertokaa.
ASSESSORI. Koska minua pakoitatte puhumaan, niin tahdon mieltänne noudattaa. Hm, alkaen arvokkaimmasta, niin puollusti sitä kanttori ja sitten —
HANNA. Kuinka sanoitte? Kanttori — se ei voi olla mahdollista!
ASSESSORI. Suokaa anteeksi, jos kenties sanoin jotakin, joka teitä ei miellytä; mutta itsehän tahdoitte näistä asioista puhumaan.
HANNA. Oi, ei suinkaan, puhukaa vaan! — Kanttori siis puollusti?
ASSESSORI. Niin, ja jollette usko minun sanaani, niin voimme kysyä kelta hyvänsä läsnä olleelta, esimerkiksi Lahden isännältä, joka on vielä tuolla.
ROUVA. Ei mitenkään, herra assessori; Hanna ei tietysti sitä tarkoittanut.