ASSESSORI, huutaa Lahdelle. Isäntä, tehkää hyvin ja tulkaa tänne lähemmäksi. Sanokaa, eikö kanttori puollustanut polttimon rakentamista?
LAHTI. Totuutta ei voi kieltää: kanttori ei puhunut oikein, hän puollusti viinatehdasta, siis juoppoutta, ja häntä seurasivat muut, niinkuin lampaat paimenta. (Syvällä mielenliikutuksella.) En tiedä — mutta mustaksi käy mieli kun näkee miesten, ja kunnon miesten, muuttuvan niinkuin kanttorinkin; ja vedet nousevat silmiin kun ajattelee sitä surkeutta, mikä näiltäkin tienoilta lähtevä on, mutta niin on maailma!
(Kääntyy pois.)
HANNA, rouva Turholmille. Tämähän on kamalaa — kanttori!
ROUVA. Kuka olisi voinut uskoa!
HANNA, juoksee poistuvan Lahden luokse ja tarttuu hänen käteensä.
Uskokaa minua, kanttori saa vielä ankarasti katua tekoansa.
LAHTI. Minä en soisi hänelle mitään pahaa, sillä erehtyyhän ihminen; ja kanttorilla on niin ihana ääni kirkossa, että se käy luihin ja ytimiin.
(Lähtee pois.)
HANNA, palaten toisten luo. Mutta syyt — mitkä kumman syyt ovat voineet häntä siihen saattaa?
ASSESSORI. Te näytte, arvoisa neiti, tavattoman suuressa määrässä pitävän lukua kanttori Riutan toimista.