HANNA. Ei mitään — äkkinäinen säikähdys — kyllä kerron kun saan tyyntyä. Istukaamme.
(Istuvat vierettäin.)
ASSESSORI. Istukaamme ja puhukaamme tulevaisuudesta, joka meitä kohtaan hymyilee, se varmaan rauhoittaa mieltäsi.
HANNA, hajamielisesti. Niin, niin, se rauhoittaa, puhukaamme tulevaisuudesta!
ASSESSORI. Olen ajatellut ettei meidän pidä odottaa häitämme kokonaista vuotta. Sinä vaan rasittaisit itseäsi täällä koulutyössä liiaksi ja ruusut katoaisi poskiltasi, nuo ruusut, jotka minua hurmaavat. (Suutelee Hannaa poskelle.) — Mutta sinä olet niin vaiti. Katsos, me julistamme opettajattaren viran täällä heti haettavaksi ja niin pian kuin joku uusi tulee tarjolle — ja ainahan niitä on saatavissa — niin sitten vietämme häitä ja sinä muutat tuonne kartanooni, jossa saat kuningattarena vallita. Eikö niin?
HANNA. Niin, Gabriel. Mutta älkäämme pitäkö sillä semmoista kiirettä — vasta ensi kesänä.
ASSESSORI. Kesällä tietysti, juhannuksen aikaan, jolloin luonto on kauniimmallaan, kukkaiset levittävät tuoksuansa ja ihmisrinta paisuu virkeydestä, elämän halusta ja lemmestä — silloin Hanna!
V. Kohtaus.
Entiset. Muutamia pieniä tyttöjä tulee sisään kantaen
kukkavihkoa, jonka vievät Hannalle.
ENSIMÄINEN TYTTÖ. Tulimme tuomaan opettajalle ensimäiset ruusut uudessa asunnossa ja pyytäisimme ettei ne koskaan lakastuisi.