"Ainoa neuvoni tässä asiassa," sanoi Wilding surumielisesti silmäellen kopiaa, "on kuulustella rouva Milleriä entisessä korttelissa, ja katsoa voivatko nuot herrat, jotka häntä suosittivat, jollaan tavalla minua auttaa".
"Tosiaan, se on ainoa keino, jonka minäkin nykyjään voin keksiä," vastasi rahaston-hoitaja. "Olisin sydämmestäni toivonut saattavani jättää teille parempia tietoja!"
Näillä jäähyväis-sanoilla kehoituksena pitkitti Wilding keksimis-matkaansa; joka oli alkanut Löytölastenhuoneen portilla. Ensimmäinen pysäyspaikka oli tietysti pankkiirein konttori Lombard-street kadun varrella. Kaksi osakkaista kauppatoimessa eivät ottaneet vastaan sattunaisia kävijöitä, mutta tehtyänsä alusta muutamia välttämättömiä esteitä myöntyi kolmas antamaan kirjurinsa tutkia "M"-kirjaimella merkittyä pääkirjaa. Leski-rouva Millerin kontto löydettiin, vaan ristitettynä kahdella pitkällä viivalla, joista läkki jo oli vaalennut ja alahalla syrjässä seisoi kirjoitettuna: "kontto päätetty 30 päivä Syyskuussa 1837."
Näin oli ensimmäinen paikka matkalla saavutettu ja Ilman Menestyksettä! Lähetettyänsä kirjasen Raajarikkoloukkoon ilmoituksella kauppa-kumppanillensa, että hän kentiesi tulisi viipymään moniaita tuntia, lähti Wilding höyry-jonolla toiseen pysäyspaikkaan matkallansa rouva Millerin kortteriin, Groombridge Wells.
Äitejä ja lapsia matkusti hänen seurassa; äitejä ja lapsia tapasi toisiansa pysäyspaikalla; äitejä ja lapsia oli puotissa, joihin poikkesi kyselemään tietä. Joka paikassa astui hänen eteensä tuo hellin ja kalliin side ihmisellisissä oloissa suloisena ja onnellisen päivän ihanassa valossa. Kaikkialla muistutettiin hän siitä sydämmessään haudotetusta harhauksesta, josta hän niin äkkiä oli herätetty — siitä kadonneesta muistokuvasta, joka oli hajonnut ikäänkuin kuvaus kuvastimessa.
Eikä sieltä täältä kyseskellen, hän ei kuitenkaan saanut selvää sellaisesta paikasta, jolla olisi nimenä ollut Lime-Tree Lodge. Nähtyänsä erään asioitsian konttorin meni hän sinne tuoden viimeisen kerran kysymyksensä esiin. Asiotsia viittasi suoraan kadun poikki monella ikkunoilla varustettuun vanhaan puurakennukseen, joka näytti jonkunmoiselta tehtaalta, vaikka oli olevinaan ravintola.
"Tuolla, sir," sanoi hän, "oli Lime-Tree Lodge kymmenen vuotta takaperin."
Toinen paikka oli saavutettu ja taas Ilman Menestyksettä.
Yksi mahdollisuus oli kuitenkin vielä jälillä. Herra Harker, pappismies, joka muitten muassa hänkin oli antanut tietoja rouva Milleristä, ei vielä ollut tavoitettuna. Koska samassa tuli muutamia tuttuja, jotka vaativat asioitsijan huomiota, lähti Wilding pois katua alaspäin erääsen kirjakauppaan, jossa kysyi hänen kunnioitettavuuden John Harkerin nykyistä adressia.
Kirjankauppias oli nähtävästi sekä harmistuneena että kummastuksissa kysymyksestä eikä vastannut.