Kuta enemmän Vendale asiata mietti, sitä selvemmin huomasi hän tarpeelliseksi itse lähteä matkalle.
Kätkiessään kirjeen ynnä kuitin, muistutti eräs mielen johto häntä Obenreizerista. Nyt näytti mahdollisemmalta kuin ennen saada tietoa kuka tuo epäluulon alainen voi olla. Luultavasti tiesi Obenreizer sen.
Tämä mielen johto oli tuskin herännyt hänessä, ennenkuin ovi aukaistiin ja Obenreizer astui sisään.
"Soho Square'ssa sanottiin, että teitä odotettiin kotia tänä iltana," sanoi Vendale tervehdittyänsä häntä. "Kuinka olette jaksaneet maalla? Voitteko paremmin nyt?"
Tuhansia kiitoksia. Obenreizer oli voinut hyvin ja oli nyt paljoa terveempi. Ja mitä uutta täällä? Oliko tullut kirjettä Neuschâtelista?"
"Varsin kummallinen kirje," vastasi Vendale. "Asia on tehnyt uuden mutkan, ja kirje vaatii minun salaamaan vastaiset toimemme kaikille ilman eroituksetta, oli kuka tahansa."
"Ilman eroituksetta!" matki Obenreizer. Näin sanoen läksi hän taas miettien akkunan ääreen toisessa päässä huonetta, ja katseltuansa siitä hetken, palasi hän jälleen Vendalen luoksi. "Lienee se unhotus heiltä," otti hän taas puhuakseen; "muussa tapauksessa he tuskin olisivat minua eroittaneet."
"Se on herra Rolland, joka kirjoittaa", sanoi Vendale, "ja niinkuin sanotte, lienee tuo varmaan unhotus häneltä. Tämä ajatus asiasta on tähän asti minulta jäänyt tarkkaamatta. Minä halusin neuvotella teidän kanssa, juuri kuu astuitte sisään, ja nyt minua sitoo erityinen kielto, joka kentiesi ei ollenkaan ole määrätty teitä varten. Harmillista!"
Obenreizerin sumuiset silmät kiintyivät tarkasti Vendaleen.
"Kentiesi enemmin kuin harmillista," sanoi hän. "Minä lähdin tänne tänä päivänä, ei ainoastaan saadakseni kuulla uutisia, vaan myös tarjotakseni teille apuani sanan-saattajana, kaupan-hierojana eli minä tahansa tahtoisitte käyttää minua. Uskotteko että minäkin olen saanut kirjeitä, jotka pakottavat minun päätäpahkaa lähtemään Sveitsiin? Suullisia sanomisia, kirjeitä, todistuksia, mitä tahansa olisin teiltä voinut viedä muassani Desfresnierille ja Rolland'ille."