Minun vastaukseni asian-ajajalle sisälsivät aivan sitä kuin minä ajattelin. Ambrosen tekemä kertomus näytti minun silmissäni valheelliselta ja näkyi ainoastaan keksityn kumotakseen kanteen selviä todistuksia. Minä tulin tähän päätökseen hiukan vastahakoisesti ja Naomin vuoksi olin pahoilla mielin. Minä sanoin kaikki, mitä minä voin järkyttääkseni hänen vahvaa luottamustaan, jotta vangit tulevassa tutkinnossa julistettaisiin syyttömiksi.
Päivä, jolloin uusi tutkinto oli pidettävä, tuli.
Naomi ja minä lähdimme taasen yhdessä oikeuteen. Herra Meadowcroft ei voinut tällä kertaa tulla. Hänen tyttärensä sitävastoin tuli saapuville. Hän oli yksinänsä käynyt sinne ja istui tuolille itsekseen.
Silas oli tällä kertaa tyynempi ja enemmän veljensä kaltainen. Uusia todistajia ei ollut haastettu. Me rupesimme riitelemään lääkärin antamasta todistuksesta hiiltyneiden luiden suhteen ja saimme jossain määrin voiton. Toisin sanoen, me pakoitimme lääkärit tunnustamaan, että heidän mielipiteensä olivat aivan vastakkaisia. Kolme lääkäreistä tunnusti, ett'eivät olleet aivan varmat asiasta; kaksi väitti sen lisäksi, että luut olivat eläimen, eivätkä ihmisen luita. Me käytimme tätä hyväksemme ja rupesimme sitten puolustamaan Ambrose Meadowcroft'in antaman kertomuksen nojassa.
Me puolestamme emme tietysti voineet tuoda esiin todistajia. Minä en voi sanoa, tämäkö seikka masensi asian-ajajamme rohkeutta, vai oliko hän samaa mieltä kuin minäkin turvattinsa kertomuksen suhteen. Varma vaan on, että hän puhui koneellisesti, ilman epäilemättä koettaen parastansa, vaan tehden ilman todellista vakuutusta tahi voimiaan ponnistamatta. Naomi loi tuskallisen katseen minuun, kun asian-ajaja istahti. Minä tunsin, kuinka tytön käsi, kun minä otin sen käteeni, kävi yhä kylmemmäksi. Naomi huomasi päällekantaja puolueen liikenteistä ja kasvoista selvään, että puolustus ei voisi mitään; vaan hän odotti rohkeasti, kunnes rauhan-tuomari julisti päätöksensä. Minä olin liian selvään aavistanut, mitä hän piti velvollisuutenansa. Naomin pää painui olkapäälleni, kun hän lausui nuo hirmuiset sanat, joiden johdosta Ambrose ja Silas Meadowcroft syytettäisiin oikeudessa murhasta.
Minä vein hänet ulos oikeuden istuntohuoneesta ulko-ilmaan. Käydessäni aidakkeen ohitse, näin Ambrosen, joka oli kuoleman kalvea, katselevan meidän jälkeen, kun lähdimme pois: rauhan-tuomarin päätös oli aivan kukistanut hänen. Hänen veljensä Silas oli pelkurimaisesta kauhusta vaipunut alas vanginvartijan tuolille; tuo raukka värisi ja vapisi, kuten peljästynyt koira.
Neiti Meadowcroft palasi kanssamme taloon ja oli aivan vaiti koko koti-matkalla. Minä en voinut koko hänen olennossaan huomata mitään, joka osotti vankia säälivän tunteen syntyneen hänen tuimassa ja umpinaisessa luonteessaan. Naomi meni omaan kamariinsa, niin että jäimme muutamaksi minutiksi kahden kesken; ja silloin kummastuksekseni säälimätön ja kova nainen osotti, että hänkin oli Evan tyttäriä, joka voi kuten me muutkin tuntea ja kärsiä, vaikkapa tuimalla tavallaan. Hän astui äkkiä luokseni ja laski kätensä käsivarrelleni.
"Te olette asian-ajaja, eikö niin?" kysäsi hän.
"Kyllä".
"Onko teillä ollut mitään harjoitusta ammatissanne?"