"Ei!"
Hän seisoi silmän-räpäyksen ja katsoi minuun ihan kalman kalpeana epä-toivosta; sitten hän vaiti-ollen nyykäytti harmaata päätänsä ja jätti minun. Minä näin hänen katsahtavan ylöspäin käydessään huoneen läpi ovea kohden ja kuulin hänen hiljaa mumisevan hampaissaan: "Kosto on minun, minä olen kostava, sanoi Herra".
Tämä oli John Jagon sielu-messu, jonka piti se nainen, joka rakasti häntä.
Kun toiste tapasin hänet, oli hän taasen verhoutunut naamioonsa. Neiti Meadowcroft oli taasen sama kuin ennen. Hän voi istua sanomattoman tyynenä lakimiehen keskustellessa hänen veljiensä hirveästä tilasta, jossa mestaus-lava mahdollisesti odotteli heitä.
Kun olin jäänyt yksinäni, rupesin olemaan levotonna Naomin suhteen. Minä nousin rappusia, koputin hiljaa hänen ovelleen ja kyselin ulkopuolelta. Raikas, nuori ääni vastasi minulle surullisesti: "Minä koen kärsiä kaikkia: minä en huoli pahoittaa teitä, kun taasen tapaamme toisemme". Minä menin rappusia alas, nyt vasta oikein tuntien, minkä verran pidin amerikalaisesta tytöstä. Minkätähden hänen vastauksensa oli pusertanut kyyneleitä silmiini? Minä kävin ulos yksinäni saadakseni rauhassa olla omissa mietteissäni. Minkätähden soi hänen äänensä alinomaa korvissani koko matkalla? Minkätähden tunsi käteni vielä hänen kätensä kylmän, heikon puristuksen, kun vein hänet ulos oikeuden istuntohuoneesta.
Minä päätin äkkiä palata takaisin Englantiin.
Kun palasin taloon, oli ilta. Lamppu salissa ei vielä ollut sytytetty. Sillä aikaa kun minä seisoin ja odottelin totuttaakseni silmiäni sisällä olevaan pimeyteen, kuulin minä meidän asian-ajajamme äänen puhuvan hyvin kiivaasti jollekulle.
"Ei se ollut minun syyni", kuului ääni. "Hän tempasi paperin kädestäni, ennenkuin tiesin aavistaakaan".
"Tarvitsetteko paperia vielä?" kysyi neiti Meadowcroft'in ääni.
"En, se on ainoastaan ote. Jos hän sen kautta rauhoittuu, niin pitäköön hän sen kaikin mokomin. Hyvää yötä!"