"Hurjasti rakastunut minuun?" keskeytti Naomi ja alkoi kuiskailla. Käveltyämme muutaman kerran edestakaisin hiekka-käytävällä, puhkesi hän äkkiä sanoihin, ikään-kuin hän olisi ollut haltioissaan. Hän laski polvilleen; hän suuteli vaatteitani, jalkojani; hän nyyhki ja rukoili rakkauttani. Ollakseni vaimo, herra, minulta ei puutu rohkeutta. Ei kukaan mies ole koskaan ennen muistaakseni pelottanut minua. Mutta John Jago pelotti minua, sen minä myönnän; voi kuin hän säikähytti minua? Minä olin sydän kourassa ja polveni vapisivat. Minä olin ääneti ja pyysin hänen nousemaan ylös ja menemään matkoihinsa. Ei; tuossa hän yhä oli polvillaan ja piti kiinni hameestani. Sanat virtana vuotivat hänen suustaan; enpä tiedä sen parempaa vertausta kuin että sanat tulvasivat kuten vesi pumpusta, hänen autuutensa ja elämänsä, hänen toiveensa taivaassa ja maan päällä ja Jumala tiesi mitä kaikkia riippui minun yhdestä ainoasta sanasta, sanoi hän. Minä rohkaisin itseni, muistuttaen häntä, että olin luvannut ruveta Ambrosen vaimoksi. 'Minusta teidän pitäisi hävetä tunnustaessanne olevanne niin halpamielinen, että tahdotte rakastaa minua, vaikka tiedätte, että olen luvannut rakastaa toista!' Näin puhuttuani alkoi hän laulaa toista nuottia: hän alkoi häväistä Ambrosea.
"Tämäpä teki minun kovaksi ja jäykäksi. Minä tempasin hameen hänen kädestään ja huudahdin: 'Minä vihaan teitä! vaikka en olisikaan kihloissa Ambrosen kanssa, en kuitenkaan rupeaisi vaimoksenne: en, vaikkapa koko mailmassa ei olisi ketään muuta miestä, joka minua kosisi. Minä vihaan teitä, herra Jago! Minä vihaan teitä!' Hän hypähti ylös ja alkoi taasen puhua tyynesti. 'Te olette kyllin puhuneet', vastasi hän minulle. 'Te olette musertaneet elämäni. Minulla ei nyt enää ole mitään toiveita tulevaisuuden suhteen. Minä ylpeilin taloista, neiti, ja työstäni; minä en piitannut orpanainne vihasta minua kohtaan; minä palvelin uskollisesti herra Meadowcroft'ia; kaikki teidän tähtenne, Naomi Colebrook — kaikki teidän tähtenne! Nyt on kaikki lopussa ja myöskin elämäni talossa on päättynyt. Minä en koskaan enää vaivaa teitä. Minä menen matkoihini, kuten kipiät eläimet, jotka piileilevät johonkin nurkkaan ja kuolevat. Tehkää minulle viimeinen palvelus! Älkää saattako minua naapuriston naurettavaksi. Sitä minä en voi kärsiä! Minä tulen hulluksi paljaasta tuosta ajatuksesta. Luvatkaa minulle, ett'ette koskaan puhu kellenkään ihmiselle, mitä minä olen sanonut teille tänä iltana — luvatkaa sitä pyhästi miehelle, jonka elämän olette musertaneet!' Minä tein, kuten hän pyysi: kyynel-silmin minä lupasin hänelle. Niin on asianlaita. Sanottuani hänelle, että vihasin häntä, itkin hänen onnettomuuttansa. Herra Jumala, kuinka me naiset olemme mielettömiä! Mikähän siihen lienee syynä, että me aina olemme valmiit säälimään miehiä? Hän ojensi kätensä minulle ja sanoi: 'Hyvästi ijäksi päiviksi!' — ja minä säälin häntä. Minä sanoin: 'Minä otan kätenne, jos te vuorostanne annatte minulle lupauksen. Minä pyydän teitä, ett'ette luovu talosta. Kuinka enoni tulee toimeen, jos te lähdette täältä pois? Jääkää tänne ja olkaa ystäväni, unohtakaa ja antakaa anteeksi, herra John'. Hän lupasi minulle (hän ei voi minulta kieltää mitään); ja hän vielä uudisti lupauksensa, kun tapasin hänet seuraavana aamuna. Minä en tahdo tehdä hänelle vääryyttä, vaikka vihaan häntä! Minä luulen, että hän totisesti aikoi pitää sanansa, niin kauan kuin minä katselin häntä. Vasta kun hän tuli itsekseen, kiusasi perkele häntä syömään sanansa ja luopumaan talosta. Minä olen kasvatettu uskomaan perkeleen olevan olemassa, herra Lefrank; ja siitäpä selviää kaikki, kuten minä huomaan. Antakaa minun saada selville, mihin Jago on joutunut ja hän on palaava, sen minä takaan, ja on vapauttava Ambrosea siitä epäluulosta, jonka alaiseksi hänen halpamielinen veljensä on tehnyt hänet. Tässä on kynä ja paperia ja läkkiä. Kuuluttakaa hänen perään, rakas Lefrank; ja tehkää se pian, minä pyydän minun tähteni!"
Minä annoin Naomin jatkaa puhettaan, kunnes hän lopetti, enkä yrittänytkään kumota hänen päätöksiään. Kun olin saanut kynän käteeni, aloin minä kirjotella kuulutusta yhtä mielelläni, kuin minäkin uskoin John Jagon olevan hengissä.
Minä olisin kelle toiselle hyvänsä suoraan tunnustanut, että minun vakuutukseni yhä oli sama kuin ennenkin. Joll'ei mikään riita kalkki-uunin tykönä olisi ollut, olisin minä käsitykseni mukaan ollut valmis uskomaan, jotta John Jagon katoomiseen oli syynä tuo hirveä isku, jonka Naomi kiellollaan oli antanut hänelle. Sama naurun-alaiseksi joutumisen pelko, joka oli saattanut hänet väittämään, ettei hän huolinut Naomista, kun hän ja Silas olivat kiistelleet minun makuuhuoneeni ikkunan alla, voi myöskin saattaa hänet salassa ja äkkiä väistymään surkean tappion tantereelta. Mutta kalkki-uunin luona tapahtuneiden seikkojen perästä en minä voinut uskoa Jagon vielä elävän, sillä silloinhan olisi minun pitänyt uskoa Ambrose Meadowcroft'in kertomuksen todeksi.
Minä en alusta alkain ottanut uskoakseni tuota kertomusta; ja minä yhä olin samaa mieltä. Jos minun olisi tullut päättää, kumpiko oli todenmukaisempi, Ambrosenko puolustuksekseen tekemä kertomus, vai Silas'en tekemä tunnustus, niin minun olisi täytynyt, jos kohta vastahakoisestikin myöntää, että mielestäni tunnustus oli toden-mukaisempi.
Voinkohan minä sanoa tuota Naomille? Mieluummin kuin sen olisin sanonut, olisin kirjottanut viisikymmentä kuulutusta John Jagon perään; ja te olisitte tehneet sen saman, jos olisitte olleet yhtä mieltynyt häneen kuin minä.
Minä kirjotin tähän tapaan kuulutuksen, joka oli painettava "Morwickin
Sanansaattajaan":
Murha. — Kaikki sanomien toimittajat Yhdysvalloissa kehoitetaan julkisesti ilmoittamaan, että Ambrose Meadowcroft ja Silas Meadowcroft ovat haastetut oikeuteen, syytettyinä John Jagon murhasta, jota nyt kaivataan sekä talossa että seudussa. Jokainen, joka voi antaa jonkulaista tietoa, missä mainittu Jago oleskelee, voi heti tätä ilmoittamalla pelastaa kahden syyttömän miehen hengen. Jago on noin viisi jalkaa neljä tuumaa pitkä. Hän on laihan-kalpea; hänellä on tummat, kiiltävät ja levottomat silmät; musta, paksu parta ja viikset peittävät hänen kasvojensa ala-osaa. Miehen koko katsannossa on jotakin levotonta ja arkaa.
Minä kirjotin lisäksi päivän ja paikan. Vielä samana iltana ratsasti eräs palvelija Narrabeehen toimittamaan, että kuulutus tuli sanomalehden ensi numeroon.
Kun me illalla erosimme toisistamme oli Naomi melkein yhtä heloittava ja iloinen kuin koskaan ennen. Koska kuulutus nyt oli matkalla painoon, tunsi hän olevansa aivan herkkä-verinen: hän oli varma asian menestyksestä.