"Te ette arvaa, kuinka suuria toiveita olette herättäneet minussa", sanoi hän suoralla, ystävällisellä tavallaan, kun sanoimme toisillemme jäähyväiset. "Kaikki sanomalehdet painattavat kuulutuksen ja me saamme kuulla puhuttavan John Jagosta ennen viikon loppua".
Naomi kääntyi pois aikoen mennä matkoihinsa, vaan palasi jälleen luokseni.
"Minä en koskaan anna anteeksi Silas'elle, että hän on kirjottanut tuon tunnustuksen!" kuiskasi hän korvaani. "Jos hän joskus vielä tulee asumaan saman katon alla Ambrosen kanssa, niin — minä tosiaan en usko meneväni naimisiin Ambrosen kanssa! Aivan niin!"
Naomi jätti minut yksinäni. Yöllä minä valvoin useita tuntia ja ajattelin hänen viimeisiä sanojaan. Että hän vissien asian-haarain vuoksi ajatteli olevan mahdollista olla naimiseen menemättä Ambrosen kanssa, tuo kehoitti minua — minä häpeen sitä tunnustaa — vissiin toiveisin, joita jo salaa pidin mielessäni. Seuraavan päivän postissa minä sain asia-kirjeen. Minun kirjurini kysyi, oliko mitään toiveita minun palaamisestani Englantiin kyllin aikaisin voidakseni olla oikeudessa tulevan käräjä-ajan alussa. Minä vastasin kohta, että minulle oli mahdotoin määrätä, minä päivänä minä palaan. Naomi oli huoneessa minun kirjottaessani tätä. Mitähän Naomi olisi vastannut, jos olisin puhunut hänelle suoraan ja sanonut, että hän oli syypää kirjeeni sanoihin?
KYMMENES LUKU.
Tuomari ja vankilan tirehtööri.
Aika oli nyt suuresta arvosta Morwickin talossa. Kuuden viikon sisään rikosoikeuden Narrabeessa piti ruveta istumaan.
Tällä ajalla ei mitään merkillistä tapahtunut.
Monta arvotonta kirjettä tuli meille, jotka koskivat John Jagon kuulutusta; mutta emme saaneet mitään varmaa tietoa. Ei vähintäkään jälkeä Jagosta ilmaantunut; ei ollut epäilemistäkään, ettei hänen ruumiinsa ollut hävinnyt kalkki-uunissa. Silas Meadowcroft yhä piti kiinni siitä kauheasta tunnustuksesta, jonka hän oli tehnyt. Hänen veljensä Ambrose vakuutti yhtä varmasti syyttömyyttään ja kertoi uudelleen saman kertomuksen kuin ennenkin. Muutamia päiviä minä seurasin Naomia, kun hän kävi Ambrosen luona vankilassa. Aina sen mukaan kuin oikeuden käyntiä varten määrätty päivä läheni, näkyi hän horjuvan päätöksessään; hän tuli surulliseksi ja epäluuloiseksi vähäpätöisimpienkin asioiden suhteen. Tämä muutos ei välttämättömästi osottanut, että hänellä oli paha omatunto: se osotti ehkä ainoastaan aivan luonnollista tuskaisuutta, aina sen mukaan kuin oikeus-päivä lähestyi. Naomi huomasi tämän muutoksen lemmityssään. Tämä lisäsi suuressa määrin hänen tuskaansa, vaikka hän ei koskaan muuttanut mieltänsä Ambrosen suhteen. Siihen aikaan, josta nyt on puhe, olin minä melkein aina tytön kanssa. Neiti Meadowcroft tutki huoneessaan sanomalehtiä, jotta hän jos suinkin saisi jotakin tietoa John Jagosta; herra Meadowcroft ei suvainnut nähdä muita kuin tyttärensä ja lääkärinsä ja vieläpä joskus myöskin jonkun vanhoista ystävistään. Siitä ajasta saakka minulla on syytä uskoa, jotta Naomi meidän ystävällisen seurustelun kestäessä huomasi niiden tunteiden oikeata laatua, joita hän oli minussa herättänyt. Vaan hän ei siitä hiiskunut mitään. Hänen kohtelunsa minua kohtaan oli yhä vaan sisaren; hän ei hituakaan koskaan poikennut säädyllisyydestä.
Oikeuden istunnot alkoivat. Kun suuri jury (valamiehistö) oli kuullut todistukset ja tarkastanut Silas Meadowcroft'in tunnustuksen, päätti se, että tutkinto olisi pidettävä molempien vankien kanssa ja määrättiin sitä varten ensi päivä nousevalla viikolla.