Yleinen päällekantaja puolestaan toi esiin uuden todistajan syytettyjä vastaan. On turhaa kuluttaa aikaa tämän todistuksen kertomisessa. Kuulusteltaessa tämä todistaja puhui kahdella tavalla. Me osotimme selvään, ettei tähän todistajaan ollut luottamista, vaikka hän oli valansa vannonutkin.
Oikeuden puheenjohtaja kertoi nyt lyhykäisesti, mitä oli asiassa selville tullut.
Hän sanoi tunnustusten suhteen, ettei voida pitää mitään lukua sellaisesta tunnustuksesta, jota joko toivo tahi pelko on saanut aikaan; sekä jätti juryn päätettäväksi, olivatko sellaiset tunteet aikaan saaneet nämät tunnustukset. Tutkinnon kestäessä olivat syytettyin asian-ajajat toteen näyttäneet, että tuomari ja vankilan tirehtööri Ambrosen isän tiedolla ja suostumuksella olivat Ambroselle sanoneet asian olevan hänelle hyvin arveluttavaa laatua; ainoa mahdollisuus perheen pelastamiseen Ambrosen häpeällisestä kuolemasta mestauslavalla oli, että Ambrose tunnusti ja että perhe, jos hän tunnustaisi, tekisi, mitä suinkin voisi, saadakseen hänen tuomionsa muutetuksi elinkautiseen vankeuteen. Mitä Silaseen tuli, oli myöskin näytetty toteen, että hän kauheasti pelkäsi, kun hän teki hirveän kanteensa veljeänsä vastaan. Me olimme turhaan viitanneet näihin molempiin asianhaaroihin saadaksemme oikeuden kumoamaan tunnustukset; vielä kerran me olimme pettyneet toiveissamme, että tämä vaikuttaisi juryn tuomioon ja lieventäisi sitä. Oltuaan tunnin poissa palasi jury saliin, julistaen molemmat vangit "syyllisiksi".
Kun Ambroselta ja Silaselta asianomaisella tavalla kysyttiin, oliko heillä mitään sanomista tuomionsa lieventämiseksi, vakuuttivat he juhlallisesti olevansa syyttömät ja tunnustivat suoraan, että heitä oli houkuteltu tunnustamaan, kun heille oli uskoteltu, jotta he tunnustamalla pääsisivät pyövelin käsistä? Oikeus ei huolinut heidän puheestansa. Kumpikin vanki tuomittiin kuolemaan.
Kun minä palasin taloon, en tavannut Naomia, neiti Meadowcroft ilmotti hänelle, kuinka juttu oli päättynyt. Puolen tuntia sen perästä jätti muuan palveliattarista minulle kirjeen, jonka kuorelle Naomi oli kirjoittanut nimeni.
Tämä kuori sisälsi kirjeen ja paperiliuskan, johon Naomi kiireissään oli kirjoittanut nämät sanat: "Jumalan nimessä, lukekaa tämä kirje, jonka teille tässä lähetän ja käyttäkää se kohta hyväksenne".
Minä silmäilin kirjettä? Muuan henkilö New-Yorkissa oli kirjoittanut sen. Tämä oli edellisenä päivänä sattumalta nähnyt kuulutuksen John Jagon perään, joka kuulutus oli leikattu sanomalehdestä ja liisteröity erään ystävän kirjaan, johon oli koottu kaikenmoisia eris-kummallisuuksia, tämän johdosta kirjotti hän Morwickin taloon ilmottaakseen, että hän oli nähnyt erään henkilön, joka oli aivan John Jagon kuvan kaltainen, vaikka hänellä oli toinen nimi ja palveli kirjanpitäjänä eräässä kauppamiehen konttorissa Jersey-Cityssä. Koska hänellä oli ollut hyvin aikaa, ennen postin lähtöä, oli hän palannut takaisin konttoriin vielä kerran silmäilläkseen miestä, ennenkuin hän pani kirjeensä postiin. Kummastuksekseen sai hän tietää, että kirjanpitäjä ei sinä päivänä ollut saapunut pulpettinsa ääreen. Hänen isäntänsä oli lähettänyt tiedustelemaan hänen kortteeriinsa ja siellä saanut tietää, että hän yht'äkkiä oli sullonut vaatteensa kapusäkkiinsä luettuaan kuulutuksen aamiais-pöydässä; hän oli kyllä maksanut hyyrynsä ja lähtenyt pois teille tietämättömille!
Oli myöhään illalla, kun minä luin nämät rivit. Minulla oli miettimisen aikaa, ennenkuin tarvitsin toimia.
Pitäen kirjeen oikeana ja muistaen Naomin selitystä, mistä syystä John Jago salaa oli mennyt matkoihinsa talosta, tulin minä siihen päätökseen, että olisi paras etsiä John Jagoa ainoastaan Narrabeessa ja sen lähiseuduilla.
Sanomalehti aamiaispöydässä oli epäilemättä antanut John Jagolle ensimäisen tiedon suuren juryn päätöksestä ja tutkinnosta, joka oli vast'edes tapahtuva. Kokemukseni ihmisluonnosta sanoi minulle, että Jago, asiain näin ollen ja rakkaudesta Naomiin viehätettynä, tulisi takaisin Narrabeehen. Kokemukseni sanoi minulle myöskin, minun on ikävä sitä tunnustaa, että Jago kokisi käyttää Ambrosen vaarallista tilaa pakottaakseen Naomia suostumaan naimis-tuumiin. Hän oli talosta lähtemisellään osottanut kauheinta väliäpitämättömyyttä siitä loukkauksesta ja niistä kärsimyksistä, joita hänen lähtönsä voisi aikaansaada muille. Sama väliäpitämättömyys vielä suuremmassa muodossa voisi ehkä pakottaa häntä salaa tekemään ehdoituksiansa Naomille ja vaatimaan niiden hyväksymistä palkaksi Ambrosen hengen pelastamisesta.