Hän istahti viereeni ja katseli minuun suoraan ja pelvotta kuutamolla. "Te olette tämän perheen sukulainen", jatkoi hän, "ja niin minäkin olen. Minä arvelen voivani sanoa teille, mitä en voi sanoa vieraalle. Minä olen kovin iloissani, että te, herra Lefrank, tulitte tänne; ja tämäpä eräästä syystä, jota te herraseni, ette voi arvata".
"Kiitoksia komplimangistanne, neiti Colebrook, olipahan syy mikä tahansa".
Hän ei ottanut vaaria vastauksestani, vaan seurasi jäykästi omaa ajatusjuoksuansa.
"Minä luulen teidän voivan vaikuttaa paljon hyvää tässä onnettomassa talossa", jatkoi tyttö yhä pitäen silmänsä kiinitettynä minun kasvoihin. "Täällä Morwick'in talossa ei löydy mitään rakkautta, mitään luottamusta, mitään rauhaa. Täällä tarvitaan joku paitsi Ambrose. Älkää ajatelko Ambrosesta pahaa: hän on ainoastaan ajattelematon; minä arvelen, että muut tarvitsevat jonkun täällä, joka voi saattaa heitä häpeemään kovia sydämiään ja ilkeitä, petollisia, kateellisia toimiaan. Te olette kelpo mies; te tiedätte enemmän kuin ne; ne eivät voi auttaa itseänsä, niiden on turvaaminen teihin. Koettakaa, herra Lefrank, kun tulee sopiva tilaisuus, — minä pyydän teitä, koettakaa solmia rauha niiden kesken. Te kuulitte, miten kävi illallis-pöydässä; ja olitte tyytymätön. Niinhän olitte! Minä näin teidän vetävän kulmianne ryppyyn ja minä tiedän, mitä englantilaiset sillä tarkoittavat".
Minä en voinut muuta kuin puhua suoraan Naomin kanssa. Minä tunnustin, mitä olin huomannut illallispöydässä yhtä suoraan kuin tässä olen sen tunnustanut, Naomi nyykäytti päätänsä merkiksi, että hän aivan hyväksyi vilpittömyyteni.
"Aivan niin", sanoi hän. "Mutta, voi, te tuomitsette liian leppeästi, kun sanotte, että miehet täällä eivät tiedä, saattaapa olla, että me olemme väärässä. En voi moittia John Jagoa muuten, kuin että hänen käytöksensä on niin kummallinen. Kerrotaan hänen kantavan tuota takkuista tukkaa silmissään — en voi kärsiä että miehellä on tukka silmissä — erään lupauksen vuoksi, jonka hän teki, kun häneltä kuoli vaimo. Eikö teidän mielestänne, herra Lefrank, mies ole hiukan höperö, kun hän ilmoittaa suruansa vaimon kuolemasta lupaamalla, ettei hän koskaan keritä tukkaansa? Kuitenkin kerrotaan John Jagon tehneen tämä päätös. Ihmiset valehtelevat kyllä täältä! Olipa miten tahansa, tosi on (pojatkin sen myöntävät) että kun John tuli tänne taloon, oli hänellä paraat todistukset. Ei ole helppo olla vanhukselle mieliksi; vaan Jago häntä miellytti. Aivan niin. Herra Meadowcroft ei pidä yleensä kansalaisistani. Hän on siinä suhteessa poikiensa kaltainen — englantilainen, englantilainen perin pohjin. Kuitenkin sai John Jago hänet taipumaan; ehkäpä senvuoksi, että John Jago hyvin tuntee asiansa. No niin, eloa ja karjaa hän kyllä ymmärtää hoitaa. Hänen tultua pehtoriksi on kaikki menestynyt paljon paremmin kuin poikien aikana. Ambrose on sen itse myöntänyt minulle. Vaan vaikea on olla pidettynä huonompana kuin muukalainen; eikö niin? John nyt antaa käskyjä. Pojat tekevät askareensa; vaan heillä ei ole mitään sanomista, kun John ja vanhus ovat yksimieliset talon asioiden suhteen. Minä olen ollut pitkäveteinen puhuessani näistä seikoista, herrani; mutta nyt tiedätte, miten kateus ja viha miesten välillä täällä syntyi ennen minun aikojani. Minun tultuani tänne, näkyy heidän keskinäinen välinsä pahenevan pahenemistaan. Tuskin kuluu päivääkään, ettei kiukkuisia sanoja vaihdeta poikien ja John'in tahi poikien ja isän välillä. Vanhuksella on se paha tapa, että hän aina pitää John'in puolta. Puhu vanhuksen kanssa tästä, kun sopiva tilaisuus ilmaantuu. Riita Silas'en ja John'in välillä joku päivä sitten on etupäässä luettava vanhuksen syyksi; niin ainakin on minun ajatukseni. En tahdo puollustella Silasta. Vaikka hän on Ambrosen veli, sanon toki sen, että oli jotenki raakamaisesti häneltä tehty, kun hän löi Johnia, joka on pienempi ja heikompi. Mutta John teki vielä pahemmasti kerran, kun hän veti esiin puukkonsa ja koetti tappaa Silas'en. Sen hän teki! Ellei Silas olisi saanut puukon käsiinsä (hänen kätensä on pahoin haavoitettu, sen voin vakuuttaa, kun itse sidoin haavan) niin olisi tämä riita, sen verran kuin minä voin ymmärtää, päättynyt murhalla".
Näin sanottuaan keskeytti Naomi puheensa, katsoi taakseen ja säpsähti äkkiä.
Minäkin tirkistin samaan suuntaan. Tumma mies seisoi jalavan siimeksessä ja katseli meitä. Minä kohta nousin käydäkseni hänen luokse. Naomi malttoi mielensä ja pidätti minua.
"Kuka olette?" kysyi Naomi ja kääntyi kiivaasti tuntematointa miestä kohden. "Mikä on asianne?"
Mies astui esiin siimeksestä kuuvaloon; hän näytti olevan John Jago.