"Minä en toivo tulevan sopimattomalla ajalla", sanoi hän ja katsoi ankarasti minuun.
"Mikä on asia?" kysyi Naomi toistamiseen.
"En tahdo häiritä teitä eikä tuota herraa", jatkoi hän. "Voisitteko tehdä minulle palvelus, jos suvaitsisitte minun kahden kesken puhua vähäisen kanssanne, kun joudatte".
Hän puhui aivan teeskennellyllä kohteliaisuudella, turhaan koettaen salata mielenliikutusta, joka hänen valtasi. Hänen kiiltävät, ruskeat silmänsä, jotka nyt kuutamolla vilkkuivat vielä enemmän, katselivat rukoilevaisesti ja kummallisella epätoivon katseella Naomin kasvoja. Hänen kätensä, joita hän piti ristissä edessänsä, värisivät alinomaa. Vaikka peräti vähän olin mieltynyt tähän mieheen, teki hän kuitenkin tällä hetkellä minuun sellaisen vaikutuksen, että säälin häntä.
"Haluatteko puhutella minua tänä iltana?" kysyi Naomi teeskentelemättömällä kummastuksella.
"Kyllä, neiti; jos niin sallitte, kun te ja herra Lefrank olette lopettaneet puheenne".
Naomi oli kahden vaiheella.
"Eiköhän sopisi odottaa huomiseksi!" sanoi hän.
"Huomenna olen talon asioissa viipyvä poissa koko päivän. Olkaa siis hyvä ja suokaa minulle tänä iltana muutama minuuti." Jago lähestyi askeleen Naomia, hänen äänensä tyrehtyi ja painui kainoon kuiskaukseen. "Minulla on tosiaan jotain sanomista teille, neiti Naomi. Tekisitte hyvin, — perin, perin hyvin, jos sallisitte minun puhua kanssanne, ennenkuin tänä iltana käyn levolle".
Minä nousin taasen ylös jättääkseni paikkani hänelle. Vielä kerran
Naomi pidätti minua.