Loppu kertomustani on sanottu muutamilla sanoilla. Minua kuulusteltiin, ja kuulusteltiin uudestaan; pelipaikka tutkittiin mitä suurimmalla tarkkuudella vinnistä kellariin; vangittuja tutkittiin kutakin erikseen, ja kaksi heistä, jotka olivat vähemmän rikollisia, tunnustivat. Minä keksin että "sotavanhus" oli pelipaikan isäntä, — oikeus keksi, että hänelle oli annettu häpeällinen ero sotapalveluksesta jo monta vuotta sitte jostakin kunnottomasta teosta; että hän sittemmin oli tehnyt monta konnanjuonta; hän talletti varastettua tavaraa, jonka omistajat sitte tunsivat; ja että hän, kroupieri, toinen kanssarikollinen ja nainen, joka oli kahvini valmistanut, tiesivät vuoteen salaisuuden. Alemmista palvelijoista ei osattu todistaa, että heillä oli tietoa murhakoneesta, ja heitä pidettiin sentähden vaan tavallisina varkaina ja irtolaisina. "Sotavanhus" ja hänen molemmat uskottunsa lähetettiin kaleerilaivoille, vaimo, joka oli sekoittanut unijuoman kahviini, pantiin vankeuteen, en tiedä kuinka moneksi vuodeksi, pelipaikan "alituiset vieraat" julistettiin "epäluulon alaisiksi" ja pantiin poliisin vaarin-pidon alaisiksi ja minä olin kokonaisen viikon (joka on pitkä aika Pariisissa) päähenkilönä pariisilaisessa seuraelämässä.
MITÄ ELÄINTEN RÄÄKKÄYS MAKSAA.
Talvella v. 1872 puhkesi kulkutauti hevosissa New-Yorkissa ja muutamissa muissa kaupungeissa Pohjois-Amerikan Yhdysvalloissa ja sai aikaan miltei hillitsemättömän pelvon niiden valtojen asukkaissa. Siihen asti ei hevosen arvoa pidetty erittäin suurena; mutta silloin saatiin opettava neuvo. New-Yorkissa sairastuneet hevoset arvattiin kahdeksi kolmannekseksi koko lukumäärästä ja kaikki asioitsemiset, työt ja huvitukset, jotka riippuivat tästä elukasta, joutuivat melkein kokonaan pysähdykseen. Sen suuren kaupungin asukkaiden täytyi tykkänään jättää kaikki siirtämiset ja muuttamiset; ylen täynnä olevia yhteisiä ajoneuvoja, joita myös ei ollut monta toimessa, veti vitkalleen surkuteltavat elukat vapisevin jäsenin ja heikontunein voimin. Saattoi tuskin nähdä ainoata näistä ihmisen uskollisista palvelijoista, joissa ei selvään olisi saattanut oivaltaa, ettei kuoleman kamppaukset olleet kaukana. Isojen kuljetusyhtiöitten sairastallit olivat sairaita ja kuolemaisillaan olevia elukoita täynnä ja niiden ulkopuolella oli joukottain kuolleita uhria, joita yhtä mittaa vietiin pois. New-Yorkin ja koko maan asukkaat rupesivat jo arvelemaan, että näiden äänettömien auttajiemme apu oli katoamaisillaan.
Joka päivä saatetaan nähdä, kuinka useita kotoeläimiä ja varsinkin ihmisille niin ylen tärkeätä hevoista kohdellaan semmoisella tavalla, jota ei omistaja milloinkaan käytä tunnotonta ja elotonta omaisuuttansa kohtaan. Maanviljelijä suojelee huolellisesti kärryjänsä ja aurojansa, mutta panee samalla myös rääkätyt kotoeläimensä semmoisiin ilmoihin, joiden runtelevaa vaikutusta ei elottomatkaan kappaleet saata välttää. Tätä yhtä sydämetöntä kuin kummallista menetystapaa ei kuitenkaan kohdata yksin taitamattomammilla maanviljelijöillä. Maailman suurissa kaupungeissa harjoitetaan joka päivä yhtä rankaistavaa hirmuisuutta ja sitä tekevät paraasta päästä rikkaat, hyvin kasvatetut ja hienostetut. Rikas kauppias panee laiskan rengin taitamattomuuden korkeammalle kuin oman valistuneen mielensä sekä sallii että se karvapeite, jonka luonto on antanut hänen hevosensa peitteeksi, leikataan pois sillä hurjalla ja herjallisella perustuksella, että luoja erehtyi antaessaan eläimille vahvempaa suojaa talven alussa. Näiden ymmärtäväisien taitamattomuus pidetään viisautena ja miehet joiden pitäisi tietämän paremmin eivät ensinkään häpeä puolustaa sitä naurettavaa perustelmaa, jolle tätä eläimellistä tekoa perustetaan: nimittäin että karvojen leikkaamisella estettäisiin ruumiin ulostutukset sen pinnalle. Mutta mikä on seurauksena tästä luonnon lakien rikkomisesta? Luonnollisesti eläimen elonajan lyhennys, kärsimisien hankkiminen sille sekä omistajan rahojen tuhlaaminen.
"Mutta", arvelee muuten helläsydäminen kaunotar, kun hän vaunujen akkunoista katselee rumistuneita hevosia, "kuinka kauniiksi ne tulevatkaan, jahka niiltä otetaan tuo runsas ja ruma karvapeite". Ainoasti kaikkivaltias muoti on johtanut hänen arvostelukykynsä väärälle uralle. Hän on itse käärittynä turkiksiin ja hänen kaksijalkaiset palvelijansa vaunujen takana ovat kokonaan eläimen nahkoihin peitettyinä, — eikä näitä nahkoja luonnollisen pitkine karvoineen kuitenkaan tarvittaisi hevosen suojaksi. Ei totisesti tarvitse olla fysiologi käsittämään tämmöisen teoriian nurjuutta. Ei tarvitse muuta kuin mennä ulos nututta ja liivittä kun elohopea osoittaa jäätymäpistettä, niin te pian tulette selville kuinka asian laita on.
Varmaankin elää ja kuolee vielä moni sukupolvi ennenkuin Ameriikkalainen oppii käsittämään säästäväisyyden oikean merkityksen. Vaan melkoinen laajuus, vapaus ja kaikkien tarpeitten runsaus saa heidän tuhlaamaan luonnonlahjoja, niiden eläimien henkeä ja voimaa, jotka hyödyttävät heidän etujansa taikka ovat heidän huviensa palveluksessa. "Hevonen maksaa vähemmän kuin vilja", arveli kerran jonkun New-Yorkin rautatien päällikkö; tästä hevosen suorastaan rahallisesta arvostelusta näkee kuinka vähän tavallinen kauppamies tuntee sääliä eläimiä kohtaan. Mutta saattaako rehellinen mies arvostella hevosen viljaa halvemmaksi. Me annamme asiansuhteitten tehdä päätöksen.
Näiden rivien kirjoittaja sai kerran syytä ruveta epäilemään jotakin vähemmän hienoa kauppayhteyttä erään rouhumyllyn ja kipsimyllyn välillä, joista toinen oli New-Yorkin läntisellä toinen itäisellä puolella. Hänen uteliaisuutensa heräsi ja hän rupesi tutkimaan minkälainen se yhteys oli, joka näiden välillä oli olemassa. Pitkän kärsimystä kysyvän tutkimisen perästä sai hän selville, että monessa New-Yorkin tallissa käytettiin näiden myllyjen tuotteita halpahintaisena ja "tarkoituksen mukaisena" hevosen ruokana. Tutkimusta jatkettiin siihen suuntaan, että saataisiin nähdä mihin määrään tämä rehu oli ravitsevaa ja hyödyllistä ja kun tutkittiin niiden eläimien sisuksia, jotka olivat eläneet, taikka oikeammin kuolleet tästä, huomattiin, niinkuin sopii odottaa, että ainoasti kasvillinen osa ravinnosta oli tullut hyödyksi ja että elimetön osa oli muodostunut koviksi kivipalleroiksi. "Minä pyysin leipää ja te annoitte kiviä". Muutama näistä kivimuodostuksista on vielä nähtävänä siinä museossa, jonka on laittanut Amerikan Eläinsuojelusseura, jonka toimesta tämä raaka menettely lakkautettiin.
Todistuksena siitä, kuinka ihmiset saattavat vastustaa itseänsä, tahdomme mainita, että niissä, jotka kuljettavat yleisöä paikasta toiseen New-Yorkissa, on tuskin ainoatakaan, joka ei pahoittelisi nähdessään kiukkuisen miehen suomivan hevosparkaa; mutta sama mies ei häpeä kieltää uskollisimmilta palvelijoiltansa — hevosiltansa — tarpeeksi terveellistä ja ravitsevaa rehua, jota paitsi ne kärsivät ja kuolevat ja siis ovat haitaksi hänen omille rahallisille eduillensa.
V. 1870 oli elävien kotoeläimien arvo Pohjois-Ameriikan Yhdysvalloissa 1,525,276,457 dollaria ja niiden lukumäärä oli seuraava: hevosia 7,145,370; aasia ja muulia 1,125,415; työhärkiä 1,319,270; lypsylehmiä 8,935,332; muita nautaeläimiä 13,566,000; lampaita 28,477,951; sikoja 25,131,560 taikka enemmän kuin 85 miljoonaa kotoeläimiä, jotka yhdellä taikka toisella tavalla auttoivat väestön jokapäiväistä elatusta ja voittoa. Samana vuonna saatiin 600,000,000 naulaa voita, 53,000,000 naulaa juustoa, 500,000,000 kannua maitoa, 100,000,000 naulaa villoja, 14,700,000 naulaa hunajaa ja 631,000 naulaa vahaa.
Teurastettujen taikka teurastettavaksi myytyjen eläimien arvo nousi 400,000,000 doll. ja 9,133,000 vuotaa sekä 4,185,000 nahkaa valmistettiin, joiden yhteisarvo teki 13,800,000 doll.