Minun on helpompi kertoa asia teille, jos suosiollisesti ajattelette istuvanne keskuudessamme pienessä asumuksessamme Cambridgeshiressä kymmenen vuotta sitten.
Päivä oli loppumaisillaan; kolme meistä, nimittäin äitini, minä itse ja tätini mrs Chance istuimme pöydän ääressä. Molemmat vaimot olivat syntyneet Skotlannissa ja kumpikin oli leski. He eivät olleet muussa suhteessa ensinkään toistensa näköisiä, sen verran kuin minä muistelen. Äitini oli elänyt kaiken ikänsä Englannissa eikä puhunut enemmän kuin minäkään Skotlannin murteen mukaisesti. Tätini Chance ei ollut ennen koskaan käynyt Skotlannin ulkopuolella, kun hän miehensä kuoleman jälkeen muutti asumaan äitinsä kanssa. Ja kun tätini aukasi suunsa, sai kyllä kuulla tuota alkuperäistä, leveää Skotlannin murretta, sen minä rohkenen väittää, jos koskaan olette muuten kuulleet tuota kieli-murretta puhuttavan!
Meillä oli sattumatta sinä iltana jotenkin tärkeä keskustelu-aine. Tuumailtiin, tekisinkö viisaasti vai ei aikoessani seuraavana aamuna lähteä jalkasin pisemmälle matkalle.
Seuraavana aamuna sattui olemaan syntymäpäiväni edellinen päivä; matkani tarkoitus oli tarjoutua tallirengiksi erääsen suurisukuiseen taloon lähimäisessä kreivikunnassa. Virkaan arveltiin olevan astuminen kolmen viikon kuluessa. Minä olin yhtä sopiva tähän virkaan kuin kukaan muu. Perheeni hyvinä päivinä oli isäni hoitanut suurta tallia, jossa hevosia kasvatettiin; ja minä olin tottunut hevosten hoitoon aina lapsuudesta saakka. Suokaa minulle anteeksi, että vaivaan teitä tuollaisilla vähäpätöisillä asioilla. Ne ovat kuitenkin tärkeitä kohtia elämäkerrassani, kuten kohta huomaatte.
Äiti-parka oli hyvin vastahakoinen, että minä sinä aamuna lähtisin matkaan.
"Sinä et koskaan jaksa kävellä koko matkaa edestakaisin huomis-yöhön", sanoi äitini. "Seurauksena on se, ett'et tule nukkumaan kotona syntymäpäivänäsi. Aina isäsi kuolemasta saakka olet silloin aina nukkunut kotona. Minulle ei ole mieliksi, Francis, että sinä nyt tulet olemaan poissa kotoa. Viivy vielä päivän, poikani — ainoastaan päivän".
Minä puolestani olin kyllääntynyt joutilaana olemiseen, enkä voinut suostua viipymään, kuten äitini olisi suonut. Päiväkin voisi olla suuri-arvoinen. Joku muu voisi tulla ennen minua ja saada palvelus-paikan.
"Muistakaa, kuinka kauan olen ollut ilman työtä", sanoin minä. "Älkää pyytäkö matkan jättämistä toistaiseksi. Minä en ole pettävä teitä äitini, palaan kotia huomis-yöhön, vaikkapa maksaisin viimeisen äyrini saadakseni ajaa hevosella jonkun taipaleen".
Äitini pudisti päätään.
"Tuo matka, Francis, ei ole minun mieleen — se ei miellytä minua!" Ei mikään voinut muuttaa hänen mieltänsä tämän matkan suhteen. Me koetimme vakuuttaa ja houkutella toisiamme, kunnes me molemmat olimme aivan hurjana. Vihdoin päätimme jättää asian ratkaisemisen tätilleni, mrs Chancelle.