Koettaessamme innokkaasti kumota toistemme väitteitä, istui tätini Chance, mykkänä kuin kala, katsoa tuijottaen teekuppiinsa ja miettien itseksensä. Kun me käännyimme häneen, näkyi hän heräävän.
"Te molemmat jätätte asian minun halvan ratkaisuni alaiseksi?" sanoi täti leveällä kielimurteellaan.
Me vastasimme kumpikin myöntäväisesti; tämän perästä täti Chance ensin vei teekupit pois pöydältä ja sitten otti hän hameenlakkarista esille kortit.
Älä usko, että tämä tapahtui keveämielisyydestä ja tarkoituksella huvittaa äitiäni ja minua. Tätini toden totta luuli voivansa ennustaa tulevaisuutta povaamalla kortista. Hän ei koskaan ruvennut mihinkään toimeen kysymättä korttileikiltä neuvoa. Hän ei voinut mitenkään enemmän osottaa harrastavansa menestystäni, kuin juuri sillä tavalla, kuin hän nyt osotti. En sano tätä ollenkaan piloillani; minä ainoastaan mainitsen sen teko-asian, että kortit jollain käsittämättömällä tavalla olivat yhteydessä hänen uskonnollisen vakuutuksensa kanssa. Vielä tänään voi tavata ihmisiä, jotka uskovat henkien toimivan tuoleilla ja pöydillä. Saman perusteen mukaan (lieneeköhän siinä sitten mitään perustetta) luuli tätini jonkun edeskatsomuksen löytyvän, joka vaikuttaa korttien kautta.
"Onko sinulla, Francis, vai äidilläsi oikein — teetkö hyvin vai pahoin, jos huomenna lähdet tahi olet lähtemättä — kaikesta tästä antavat kortit sinulle tietoa. Me olemme kaikki edeskatsomuksen alaisia. Kortit sanovat, miten asiat tulevat tapahtumaan".
Kun äitini kuuli tätä, käänsi hän päänsä poispäin synkällä katseella. Sisaren mielipide kortista oli hänen mielestänsä milt'ei herjauksen veroinen. Mutta hän oli ajatuksiaan lausumatta. Täti Chance oli, totta puhuakseni, miesvainajansa kautta perinyt 30 punnan vuotuisen eläkerahan. Tämä oli suuri-arvoinen lisä taloudessamme — ja meidän köyhien sukulaisten täytyi siis kohdella häntä jonkunmoisella kunnioituksella. Mitä minuun tulee, antoi isäni minulle — vaikka hän ei tehnytkään mitään muuta minun hyväkseni, ennen kuin hän joutui puliin — kuitenkin hyvän kasvatuksen ja vapautti, Jumalan kiitos, minua kaikista turhista ennakkoluuloista, Siihen aikaan ei juuri mikään minua huvittanut ja kärsivällisesti odotin saavani kohtaloni kerrotuksi, koska itsekin luotin kortteihin!
Tätini alkoi temppujaan, laskien pois kaikki seitikkoa huonommat kortit pelissä. Hän sakasi muut kortit vasemmalla kädellä, jotta ennustaisivat onnea; sitten hän jätti korttipelin minulle nostettavaksi.
"Vasemmalla kädellä, Francis — muista se! Luota kaitselmukseen — vaan älä unohda, että sinulla on onnesi vasemmassa kädessäsi!"
Pitkällinen ja perinpohjainen korttien jakeleminen seurasi nyt, jonka kautta niiden luku väheni, kunnes ainoastaan viisitoista oli jälellä somasti laskettuna puoliympyrään tätini eteen. Kortti, joka sattui olemaan äärimmäisenä ympyrän oikealla puolella, oli säännön mukaan tällaisissa tapauksissa se, joka oli edustavinaan minua.
"Minä nostan ylös ruutukuninkaan", sanoi tätini. "Minä luen seitsemän korttia oikealta vasemmalle ja rukoilen nöyrästi siunausta sille kortille, joka nyt seuraa".