Minun ajatukseni miehen kertomuksesta oli aivan käytännöllistä laatua. Francis Rawen oli mielestäni niin kauan miettinyt tuon kummallisen unennäön ja huonon vaimonsa keskinäistä suhdetta toisiinsa, että hänen sielunsa vihdoin oli joutunut jonkunmoiseen itsensä pettämisen tilaan tässä asiassa. Vallan mielelläni tahdoin auttaa häntä pienemmällä rahasummalla ja puoltaa häntä lakimieheni luona, jos hän tosiaankin oli jossakin vaarassa ja tarvitsi neuvoa. Tähän päättyivät mietteeni niistä velvollisuuksista, joita minun oli suorittaminen tämän henkisesti kivuloisen miehen suhteen.
Mrs Fairbankin romantillinen luonne ei tytynyt tähän järkevään tuumaan, vaan meni mahdottomiin.
"Yhtä vähän minä voisin luopua Francis Rawenista, kun hänen vastainen syntymäpäivänsä tulee", sanoi vaimoni, "kuin voisin laskea luotani hauskan kertomuksen lukematta viimeisiä lukuja. Olen varmaan päättänyt, Percy, viedä hänen tallirenkinä mukanamme, kun palaamme Franskanmaalle. Mitäpä yksi mies enemmän tahi vähemmän hevosia varten maksaa niin varakkaille ihmisille kuin me olemme?"
Ilojeni ja surujeni toveri jatkoi tällä tavoin puhettansa, eikä pitänyt lainkaan lukua kaikista niistä syistä, joita minä väitteideni puolustukseksi esiin toin. Tarvitseeko minun sanoa naineille veljilleni, kuinka tämä väittely päättyi? Vaimoni tietysti hiukan suututti minua ja minä lausuin muutamia ankaria sanoja. Suuresti loukattuna vaimoni tietysti kääntyi toiselle kyljelleen aviovuoteellamme ja purskahti itkuun. Tietysti "herra" sitten pyysi anteeksi ja "rouva" sai asian käymään mieltänsä myöten.
Ennenkun viikko oli loppunut, ratsastimme Underbridgeen ja tarjosimme
Francis Rawenille palveluksen luonamme ylimääräisenä tallirenkinä.
Aluksi miesparka tuskin voi käsittää erinomaista onneansa. Kun hän hiukan tyyntyi, kiitti hän yksinkertaisella, kohteliaalla tavalla. Mrs Fairbankin herkkä myötätuntoisuus puhkesi kuten tavallisesti sanoihin. Hän puhui Rawenin kanssa kodostamme Franskanmaalla, juuri kuin harmaapäinen, henkisesti väsynyt mies olisi ollut lapsi.
"Te, Francis, ette voi ajatellakaan, kuinka sievä tuo vanhanaikainen asuntomme on; kuinka ihana on puutarhamme! Talli on kymmenen kertaa suurempi kuin tämä: erinomainen asunto teille. Meidän talomme nimi on: Maison Rouge. Metz on lähin kaupunki. Kaunis Moselvirta on lyhyen matkan päässä. Kun haluamme jotakin muutosta oloissamme, tarvitsee meidän ainoastaan ajaa rajalle ja niin tulemme Saksaan".
Francis, joka tähän saakka jotenkin väliäpitämättömästi oli kuunnellut vaimoni kertomuksia, säpsähti ja punehtui vaimoni lausuessa viimeisiä sanoja.
"Saksaan?" uudisti Francis.
"Niin. Muistuttaako Saksa teitä jostakin?"