Meillä oli sattumalta sinä iltana jotenkin tärkeä keskustelunaihe. Tuumailtiin, tekisinkö viisaasti vai ei, aikoessani seuraavana aamuna jalkaisin lähteä pitemmälle matkalle.
Seuraava aamu sattui olemaan syntymäpäiväni edellinen aamu; matkani tarkoitus oli tarjoutua tallirengiksi erääseen ylhäiseen taloon lähimmässä kreivikunnassa. Virkaan arveltiin olevan ryhtyminen kolmen viikon kuluessa. Minä olin yhtä sopiva tähän toimeen kuin kuka muu tahansa. Perheemme hyvinä päivinä oli isäni hoitanut suurta tallia, jossa hevosia kasvatettiin; ja minä olin tottunut hevosten hoitoon aivan lapsuudesta asti. Suokaa minulle anteeksi, että vaivaan teitä tällaisilla vähäpätöisillä asioilla. Ne ovat kuitenkin tärkeitä kohtia elämäkerrassani, kuten pian tulette huomaamaan.
Äitiparkani vastusti kovasti matkalle lähtöäni.
"Sinä et mitenkään jaksa kävellä koko matkaa edestakaisin huomisyöhön", sanoi äitini. "Seurauksena on se, ettet tule nukkumaan kotona syntymäpäivänäsi. Aina isäsi kuolemasta saakka olet tuona yönä aina nukkunut kotona. Minulle ei ole mieleen, Francis, että nyt tulet olemaan poissa kotoa. Viivy vielä päivä, poikani — ainoastaan päivä."
Minä puolestani olin kyllästynyt joutilaana olemiseen, enkä voinut suostua viipymään, kuten äitini olisi tahtonut. Päiväkin voi olla suuriarvoinen. Joku muu voisi tulla ennen minua ja saada paikan.
"Muista kuinka kauan olen ollut ilman työtä", sanoin minä. "Älä pyydä matkan jättämistä toistaiseksi. Minä en petä sinua, äiti. Palaan kotia huomisyöhön, vaikkapa maksaisin viimeisen äyrini saadakseni ajaa hevosella jonkun taipaleen."
Äitini pudisti päätään.
"Tuo matka, Francis, ei ole minun mieleeni — se ei miellytä minua." Ei mikään voinut muuttaa hänen mieltänsä tämän matkan suhteen. Me koetimme molemmin puolin vakuuttaa ja houkutella toisiamme. Vihdoin päätimme jättää asian ratkaisemisen tädilleni, mrs Chancelle.
Sillä aikaa kun me koetimme innokkaasti kumota toistemme väitteitä, istui täti Chance, mykkänä kuin kala, katsoa tuijottaen teekuppiinsa ja miettien itsekseen. Kääntäessämme katseemme häneen, hän näkyi heräävän.
"Te molemmat jätätte siis asiaan minun halvan ratkaisuni alaiseksi?" sanoi täti lempeällä kielimurteellaan.