"Menen kotiin", sanoin minä. "Mihin te aiotte yöksi jäädä?
Ravintolaanko?"
Hän nauroi katkeralla äänellä ja viittasi latoa.
"Tuossa on minun ravintolani tänä yönä", sanoi hän. "Kun väsyin ympärikiertelemiseen, lepäsin siellä."
Me lähdimme molemmin yhdessä kotiani kohden. Minä rohkenin kysyä, oliko hänellä ystäviä.
"Luulin omistavani yhden ainoan ystävän", sanoi nainen, "muuten ette koskaan olisi tavannut minua tässä paikassa. Näyttää nyt siltä kuin olisin ollut väärässä. Minun ystäväni ovi suljettiin silmäini edessä muutama tunti sitten; ystäväni palvelija uhkasi minua poliisilla. En voinut minnekään muualle mennä, kun olin koittanut onneani teidän naapurissanne; eikä minulla ollut mitään muuta jäljellä kuin nämä kaksi shillinkiä ja nämä rääsyt. Kukahan kunniallinen ravintolanisäntä tahtoisikaan ottaa minua huoneeseensa? Kuljeskelin ympäri, ajatellen, miten pääsisin päiviltäni — silpomatta itseäni ja ilman suuritta tuskitta. Näillä seuduin ei ole jokea. En voinut käsittää, miten surmaisin itseni, kun kuulin teidän soittelevan lääkärin ovikelloa. Näin vilahdukselta pulloja apteekissa lääkärin päästäessä teidät sisälle — ja kohta juolahti unijuoma mieleeni. Ketä varten ovat nämä lääkkeet? Vaimoanneko varten?"
"Olen naimaton."
Nainen naurahti taasen.
"Naimaton! Jos olisin hiukan paremmissa vaatteissa, olisi minulla ehkä joku toivo. Missä asutte? Täälläkö?"
Me olimme nyt saapuneet äitini porstuan ovelle. Nainen ojensi kätensä, sanoakseen jäähyväiset minulle. Vaikka hän oli ilman kotia ja aivan yksin, ei hän kuitenkaan pyytänyt suojaa minulta. Esittelin, että hän jäisi meille yöksi äitini ja tätini tietämättä. Meidän keittiömme oli jäljestäpäin rakennettu mökin viereen, nainen saattoi olla siellä kenenkään huomaamatta, kunnes talonväki tulisi liikkeelle aamulla. Vein hänet keittiöön ja asetin tuolin takan eteen, jotta hän saisi hiilloksen edessä lämmitellä. Tämä oli väärin tehty minulta — oikein häpeällisesti, jos niin tahdotte. Minä juuri aprikoin, mitä te olisitte minun tilassani tehneet. Sanokaa minulle, olisitteko antaneet tämän ihanan naisen palata takaisin kylmään latoon aivan kuin järjetön luontokappale. Jumala olkoon armollinen sille naiselle, joka olisi kyllin tyhmä uskoakseen ja rakastaakseen teitä — jos olisitte tehnyt niin!
Jätin hänet seisomaan takan ääreen ja menin äitini luokse.