Minä pysyin tässä päätöksessäni ja palasin takaisin kotia.
XII.
Vaimoni oli tietysti huomannut, että me salavihkaa olimme lähteneet pois. Hän oli juovuksissa ja raivoissaan. Keittiössä oli päivällisruoka viskattu tuhkalaatikkoon; pöytäliina oli siepattu pöydältä. Missä oli puukko?
Olin tyhmä kyllä, kysyessäni puukkoa. Vaimoni kieltäytyi antamasta sitä minulle. Meidän välillämme syntyneessä riidassa sain tietää puukolla olevan kamalan historian. Puukkoa oli käytetty useampia vuosia sitten eräässä murhassa, ja se oli niin taitavasti kätketty, etteivät asianomaiset voineet saada sitä käsille tutkintoon. Muutamien entisten ystäviensä kautta sai vaimoni tilaisuuden ostaa tuon murha-aseen. Hänen turmeltunut tunteensa piti äärettömän suuressa arvossa tätä puukkoa. Kun huomasin olevan mahdotonta hyvällä saada puukkoa käsiini, päätin ottaa sen myöhemmin salaa. Etsin kuitenkin turhaan. Ilta tuli ja minä lähdin hetkeksi kävelemään kadulle. Voi helposti ymmärtää, miten alakuloinen olin, kun kerron teille pelänneeni nukkua vaimoni kanssa samassa huoneessa.
Kolme viikkoa kului. Vaimoni yhä kieltäytyi antamasta puukkoa minulle, ja yhä minä kovin pelkäsin nukkua samassa huoneessa hänen kanssaan. Minä kävelin ympäri öisin tahi istuin puoli nukuksissa tuvassamme tahi valvoin äitini vuoteen ääressä. Ennenkuin äsken alkaneen kuukauden ensimmäinen viikko oli loppuun kulunut, kohtasi minua onnettomuus: äitini kuoli. Tämä tapahtui vähää ennen syntymäpäivääni. Hän oli halunnut elää siihen päivään saakka. Minä olin äitini luona hänen kuolinhetkellään. Hänen viimeiset sanansa minulle tässä maailmassa olivat:
"Älä palaa sinne, poikani — älä palaa."
Minun täytyi kuitenkin palata, vaikkapa vaan valvoakseni vaimoni hankkeita. Äitini sairauden viime päivinä oli vaimoni pahuudessaan tehnyt minut kovin surulliseksi, selittäessään, että hän tahtoi käyttää oikeuttaan olla saapuvilla äitini hautajaisissa. Vaikka kovasti vastustelin, niin pysyi hän kuitenkin päätöksessään. Hautajaisia varten määrättynä päivänä hän yllytettynä ja kiihtyneenä väkevien juomien nauttimisesta, tunkeusi luokseni ja kiroili ruumissaatossa käveleviä.
Entisten kärsimysten lisäksi tämä viimeinen solvaus oli suurempi, kuin olisin voinut kärsiä. Se teki minut melkein mielipuoleksi. Minä löin vaimoani.
Kohta lyötyäni kaduin. Vaimoni ryömi sanaakaan sanomatta huoneen nurkkaan ja katseli minua hirvein silmäyksin. Tästä silmäyksestä veri suonissani hyytyi. Ei ollut nyt aikaa miettiä mitään sovintoa. Minun täytyi etsiä itselleni turvallinen paikka, siksi kunnes hautajaiset olisivat ohi. Minä salpasin vaimoni hänen makuukamariinsa.
Kun minä, laskettuani äitini hautaan, palasin kotiin, huomasin Alician istuvan vuoteen vieressä pitäen käsissään myttyä ja suuresti muuttuneena sekä kasvojensa että olentonsa puolesta. Hän katsoi tyynesti minuun; hän puhui erinomaisen tyynellä äänellä — kaikki hänessä näytti olevan teeskenneltyä.