Minä en rohjennut vaatia selitystä, saatoin ainoastaan viitata hänelle, että hän olisi vaiti ja nopeasti vein hänet ovelle. Käydessämme pöydällä olevan leipäkorin ohitse, seisahtui hän ja osoitti sitä.
"Näitkö, millä aseella vaimosi leikkasi leipää?" kysyi hän.
"En, äitini, en tullut sitä huomanneeksi. Millä hän sen teki?"
"Katso!"
Minä käänsin silmäni äitini osoittamaan suuntaan. Uusi puukko, pukinsarvivartinen, oli leipäviipaleiden seassa korissa. Samassa kuului keittiöstä hälinää ja äitini tarttui käsivarteeni.
"Puukko, jonka näit unissa! Francis, minä kuolen pelosta — vie minut pois, ennenkuin hän palaa takaisin."
Minä en voinut puhua sanaakaan häntä rauhoittaakseni tahi vastatakseni hänelle. Vaikken luullut olevani lainkaan taikauskoinen, hämmästyin kuitenkin nähdessäni puukon. Saatoin hiljaa äitini talosta ja lähdin hänen kanssaan kotiin.
Annoin äidilleni kättä sanoakseni hänelle hyvää yötä. Hän koetti pidättää minua.
"Älä mene sinne enää, Francis! älä palaa sinne takaisin!"
"Minun täytyy saada puukko käsiini, äitini. Ensi junassa minun on palaaminen."