"Niin. Nimi oli minulle aivan outo ja olen jo aikoja sitten unohtanut sen. Perheen isällä oli suuria viiniviljelyksiä, sen minä muistan!"
"Sanoiko hän teille, minkälaisia viinejä siinä talossa valmistettiin?
Meidänkin seuduillamme on viiniviljelyksiä. Oliko se Moselviiniä?"
"Enpä voi tuota sanoa, rouva. En muista sanoiko hän viinin nimeä."
Tähän päättyi keskustelu. Me lupasimme ilmoittaa Francis Ravenille, ennenkuin lähtisimme Englannista.
Minä olin aikeissa käydä tervehtimässä englantilaisia ystäviämme ja kesällä palata Maison Rougeen. Vähää ennen määrättyä lähtöpäivää täytyi minun kuitenkin luopua tästä hankkeesta erään pienen rettelön tähden, joka tapahtui irlantilaisten maatilojen hoitamisessa. Sen sijaan että olisin kesän aikana palannut kartanoomme Ranskassa, lähdimmekin sinne vasta pari viikkoa ennen joulua. Francis Raven seurasi mukana ja tuli jonkinlaiseksi apumieheksi Maison Rougen talliin. Ennen pitkää toteutuivat ikävällä tavalla ne muistutukset, joita olin tehnyt vaimolleni, kun tämä esitti, että Raven otettaisiin meidän palvelukseemme.
Francis Ravenin ei onnistunut, kuten ennakolta olin pelännyt, elää hyvässä sovussa toveriensa kanssa. He olivat kaikki ranskalaisia eikä yksikään heistä ymmärtänyt englannin kieltä. Francis taasen ei laisinkaan ollut perehtynyt ranskan kieleen. Hänen ujo luonteensa, surullinen mielensä ja halu olla itsekseen — kaikki nämä seikat eivät olleet hänelle eduksi. Meidän muut palvelijamme kutsuivat häntä "englantilaiseksi karhuksi." Tällä haukkumanimellä hän oli tunnettu koko seudussa. Riitoja syntyi, jotka pari kertaa päättyivät tappeluun. Mrs Fairbankille itsellekin kävi selväksi, että jonkinlainen muutos oli. tapahtumassa, Meidän vielä keskenämme pohtiessa, mikä keino olisi paras, tapahtui onnettomalle tallirengillemme eräs tapaturma tallissa, ja se pakoitti meidät pitämään vielä jonkun aikaa hänet palveluksessamme. Mies raukalle tapahtui se onnettomuus, että hevonen potkaisi poikki hänen sääriluunsa.
Meidän lääkärimme hoiti häntä ja hän sai maata omassa sievässä huoneessaan tallirakennuksessa. Kun hänen syntymäpäivänsä lähestyi, oli hän vielä sängyn omana.
Muutoin hän oli ruumiinvoimiensa puolesta sangen reipas. Mutta henkisessä suhteessa lääkäri ei ollut tyytyväinen häneen.
Francis Ravenia vaivasi jokin tuntematon mielensairaus, joka häiritsi hänen yölepoansa. Kuultuani tämän, pidin velvollisuutenani ilmoittaa lääkärille, mikä seikka se oli, joka vaivasi sairaan mieltä. Lääkäri, joka oli käytännöllinen mies kuten minäkin, arveli myöskin, että Raven oli jonkinlaisessa itsensäpettämistilassa ja että jokin kummallinen hänen vaimoansa ja unta koskeva ajatus oli iskeytynyt hänen päähänsä.
"Hän voi parantua tästä taudista", lisäsi lääkäri, "jos vain yksinkertaisella tavalla tehtäisiin pieni koe."