"Kuinka se tapahtuisi?" kysäsin häneltä.

Lääkäri ei vastannut, vaan teki itse puolestaan kysymyksen:

"Muistatteko sattumalta, että tänä vuonna on karkausvuosi?" kysyi lääkäri.

"Mrs Fairbank muistutti minua siitä eilen", vastasin minä. "Muuten en olisi sitä tiennyt."

"Luuletteko Francis Ravenin tietävän, että tämä vuosi on karkausvuosi?"

Nyt vasta aloin hämärästi käsittää, mitä ystäväni tarkoitti.

"Se riippuu siitä, onko hän saanut englantilaisen almanakan", sanoin hänelle. "Mutta jollei hänellä satu olemaan sitä — mitä sitten?"

"Silloin ei Francis Ravenilla ole mitään aavistustakaan siitä, että helmikuussa on 29 päivää tänä vuonna", alkoi tohtori puhua. "Mitä hän on siis tekevä? Hän odottaa naisen tulevan puukkoineen kello 2 aamulla 29 päivänä helmikuuta. Antakaa hänen kärsiä kaikki kummalliset kauhunsa vääränä päivänä. Antakaa hänen sitävastoin sinä päivänä, joka on hänen todellinen syntymäpäivänsä, levätä koko yö rauhassa ja nukkua yhtä sikeästi kuin muutkin kello kaksi aamulla. Ja kun hän sitten herää iloisena tavallisella aamiaistunnillaan, tehkää pilkkaa hänestä, sanokaa hänelle asian todellinen laita."

Minä lupasin tehdä hänen sanojensa mukaan. Lääkäri lähti luotani kertomaan asiasta mrs Fairbankille, ja minä lähdin talliin katsomaan Francis Ravenia.

XV.