Vaimoni tulinen, etelämainen luonne kuohahtaa ja hän polkee jalkaansa.
Ravintolan isäntä kääntyy poispäin ja katselee hevosia.
"Kaunis pari nuo hevoset tuolla pihalla. Tahdotteko saada ne talliini?"
Minä vastaan päännyökkäyksellä. Ravintolan isäntä, joka tahtoo päästä vaimoni suosioon, kääntyy uudelleen hänen puoleensa.
"Minä herätän Francis Ravenin. Hän on independentinen metodisti. Hän täytti 45 vuotta viime syntymäpäivänään. Hän on minun tallirenkini. Siinä on hänen elämänsä tarina."
Kun ravintolan isäntä toistamiseen on lausunut tämän hauskan kertomuksensa, menee hän talliin. Me seuraamme häntä nähdäksemme miten hän aikoo herättää Francis Ravenin ja mitä sitten on tapahtuva. Luuta on tallin nurkassa; ravintolan isäntä ottaa sen käteensä — käy nukkuvan tallirengin kimppuun — lyö miestä luudalla, aivan kuin tämä olisi häkissänsä oleva petoeläin. Francis Raven hypähtää huudahtaen ylös — katselee hämmästyneenä meitä hyvin epäilevällä katseella — kohta hän kuitenkin malttaa mielensä — ja muuttuu äkkiä kunnialliseksi ja nöyräksi palvelijaksi.
"Pyydän, rouva, nöyrimmästi anteeksi. Pyydän, herra, nöyrimmästi anteeksi."
Sekä hänen äänensä, että se tapa, jolla hän pyytää anteeksi, eivät sovi yhteen hänen ulkonaisen asemansa kanssa. Minä alan ymmärtää, minkätähden mrs Fairbank on niin mieltynyt tähän mieheen. Me molemmat seuraamme häntä pihalle nähdäksemme, mitä hän aikoo tehdä hevosille. Tapa, jolla hän nostaa ontuvan hevosen jalkaa, osoittaa, että hän on taitava toimessaan.
Kiireesti ja tyynesti vie hän hevoset erääseen tyhjään talliin, tuo sangollisen puolikuumaa vettä, ja laskee sitten ontuvan hevosen jalan sankoon.
"Lämmin vesi kyllä helpoittaa ajettumisen, herrani. Minä sitten käärin jalan ympärille kääreitä."