"Eikös ole janottava Heinäkuun ilma tämä — kansalaiseni?" sanoi Lomaque, jättäen ylimmäisen vanginvartijan, ja taputellen kyttyräselkää mitä ystävällisimmällä tavalla hartioille. "Miten olette syössyt yhteen kaiken leipomuksenne tänään ilman järjestyksettä! Autanko minä teitä saamaan ne marssi-järjestykseen? Aikani on aivan teidän käytettäväksenne. Tämä aamu on minulla pyhäpäivää!"
"Ha! ha! ha! mikä iloinen veitikka hän on pyhäpäivä-aamua viettäessään!" huudahti ylimmäinen vanginvartija, kun Lomaque — nähtävästi kokonaan jättäen tavallisen luonteensa, iloissaan tunnin odottamattomasta joutoajasta — alkoi työntää ja survata vankeja riviin, puhellen lystikkäitä kokkapuheita, joille ei ainoastaan virkapalvelijat, vaan myös moni uhreista itsistään — huolettoman tiranniuden huolettomia uhreja — nauroi sydämellisesti. Loppuun saakka jatkaen tätä hullunkurista toimitustaan, sai Lomaque tilaisuutta tulla Trudainea niin lähelle että voi silmillään antaa hänelle merkin, ennenkuin hän tarttui hänen niskaansa samoin kuin muitten. "Noh, tasajoukko", huusi Lomaque, survaisten Trudainea. "Pysy nyt astuntarivissä ja muista pysyä samoissa askeleissa tuon nuoren vaimosi kanssa. Rohkaiskaa mieltänne, naiskansalaiseni! tässä maailmassa tottuu kaikkeen, yksin guillotiniinkin!"
Lomaquen puhuessa ja työntäessä samalla kertaa, tunsi Trudaine paperipalasen solahtavan niskansa ja kaulahuivinsa väliin. "Rohkeutta!" kuiskasi hän puristaen sisarensa kättä, kun huomasi hänen kauhistuvan Lomaquen pilan teeskenneltyä törkeyttä.
Joukko "Patrioti"-kaartin vartiomiehiä ympärillä, kulki vankisaatto verkalleen ulkopihan kautta matkallaan vallankumous-oikeuteen; kyttyräselkäinen vanginvartija seurasi takana. Lomaque oli aikeessa seurata heitä vähän matkan päässä, vaan ylimmäinen vanginvartija vaati häntä vieraanvaraisesti tulemaan takaisin. "Mikä kiire teillä on?" sanoi hän. "Nyt kun tuo parantumaton juoppo, toinen alapäällikköni, on lähtenyt matkalle leipomuksensa kanssa, niin totta saan pyytää teitä astumaan huoneesen ja maistamaan vähän viiniä".
"Kiitoksia", vastasi Lomaque; "vaan minun mieleni tekee paremmin kuunnella oikeuden tutkintoa tänään. Mitä jos tulisin takaisin myöhemmin? Mihin aikaan menette osastoonne? Kello kaksi, vai mitä? Hyvä! Minä koetan enkö voisi päästä tänne heti yhden jälkeen". Niin sanoen nyykäytti hän päätään ja läksi ulos pihasta. Kirkas auringonpaiste linnanpihalla saattoi häntä räpyttämään silmiään tavallista enemmin! Jos joku hänen vanhoista vihamiehistään olisi ollut hänen kanssaan, olisi se varmaan ajatellut itsekseen: "Jos ollenkaan aiot tulla takaisin, kansalainen Lomaque, niin ei se tapahdu heti yhden jäljestä!"
Matkallaan tapasi pääpoliisi kadulla muutamia poliisivirastoon kuuluvia ystäviä, jotka viivyttivät hänen kulkuansa, niin että hänen tullessa vallankumous-oikeuteen tutkimiset juuri olivat alkamaisillaan. Etevin huonekalu oikeussalissa oli pitkä puiseva honkainen pöytä, joka oli peitetty viheriäisellä villavaatteella. Tämän pöydän päässä istui presidentti oikeuskuntansa kanssa, hatut päässä, ja niiden takana kirjava joukko isänmaanrakastajia, joilla oli virallisesti jotakin tekemistä niiden oikeus-asioiden kanssa, jotka nyt piti otettaman esille. Pöydän etusivun vieressä oli yleisöä varten kaidepuilla eroitettu ala, jonka päällä oli parvi. Yleisöä edusti tässä tilaisuudessa joukko naisia, jotka kaikki istuivat yhdessä penkillä ja kutoivat sukkaa, ompelivat paitoja ja lapsenvaatteita, yhtä tyynimielisinä, kuin jos olisivat olleet kotonaan. Pöydän toisella puolella, kauimpana suuresta ovesta oli laudoista rakennettu, kaidepuilla eroitettu lava, jossa ikkunasta ja juttelevista äänistä syntynyt lakkaamaton hälinä kuului salissa Lomaquen astuessa sisään. Hän oli erioikeuksellinen mies täällä niinkuin vankihuoneessakin; ja hän tuli huoneesen erityisestä ovesta, niin että hänen tuli kulkea vankien lavan sivuitse ja ympäri, ennenkuin pääsi paikalleen presidentin tuolin taakse. Trudaine, joka seisoi sisarensa kanssa vankijoukon äärimmäisinä, nyykytti päätään merkin-annoksi, kun Lomaque sattui hetkeksi katsomaan häneen. Hän oli matkallaan oikeuteen saanut tilaisuutta lukea sen paperin, jonka pääpoliisi oli pistänyt hänen kaulahuivinsa väliin. Siinä oli seuraavat rivit: "Olen juuri saanut tietää missä kansalainen Dubois ja hänen vaimonsa nyt ovat. Ei teillä ole muuta neuvoa kuin tunnustaa kaikkityyni. Sillä tavoin te vedätte syylliseksi erästä hallitukseen kuuluvaa kansalaista, ja vaikutatte sen että hän, jos hänen oma henkensä on hänelle rakas, koettaa kaikkea pelastaakseen teidän ja teidän sisarenne hengen".
Tultuansa presidentin tuolin taakse, huomasi Lomaque nuo kaksi uskollista käskyn-alaista, Magloire ja Picard, jotka odottivat kokoontuneitten isänmaallisvirkamiesten joukossa, saadakseen jättää oikeudelle todistuksensa. Niiden takana seisoi päällysmies Danville nojaten vasten seinää. Ei kukaan häntä puhutellut, eikä hän ketään. Epäillys ja epätietoisuus näkyi hänen kasvonsa joka piirteessä; levottoman mielen äreys ilmautui hänen pienimmässäkin liikunnossaan — myöskin hänen pyhkiessään vähän väliin nenäliinallaan kasvojansa, joihin hiki nousi suurina pisaroina.
"Silence!" huusi täksi kertaa määrätty menojen-ohjaaja, käheä-ääninen mies nipukkasaappaissa, mahdottoman iso miekka vyöllä ja sauva kädessä. "Äänettömyyttä kansalaispresidentille!" sanoi hän uudestaan, lyöden sauvansa pöytään.
Presidentti nousi seisoalleen, ja julisti tämän päivän istunnon alkaneeksi; sitten rupesi istumaan jälleen. Silmänräpäyksellistä äänettömyyttä, joka seurasi, tauotti äkillinen meteli vankien keskuudessa lavalta. Kaksi vartijaa juoksi sinne. Kuului raskaan putoavan ruumiin tömähdys — muutamien naisvankien päästämät kauhun huudot — sitten oli taas kuolon hiljaisuus, jota ainoastaan muuan vartija häiritsi, joka astui salin poikki verinen veitsi kädessä, ja asetti tämän pöydälle. "Kansalaispresidentti", sanoi hän, "minulla on ilmoitettavana, että eräs vanki on juuri ikään pistänyt itsensä kuoliaaksi". Kuului mutiseva huuto — "Eikö muuta?" naiskatsojien joukosta, heidän ryhtyessään taas työhönsä. Itsemurhat oikeuden istunnoissa eivät olleet tavattomia tapauksia Hirmuvallan aikana.
"Nimi?" kysyi presidentti, levollisesti tarttuen kynäänsä ja avaten erästä kirjaa.