"Minä tahdon seurata veljeni esimerkkiä ja tehdä tunnustukseni samoin kuin hän. Olisin mieluimmin tahtonut että hän olisi puhunut minunkin puolestani; vaan hän on liian alttiiksi antavainen, puhuakseen muuta kuin minkä hän luulee pelastavan minua joutumasta hänen rangaistukseensa osalliseksi. Minä en tahdo tulla pelastetuksi, ellei hän tule myös. Minne hän menee täältä lähtiessään, sinne minäkin tahdon mennä; mitä hän kärsii, tahdon minäkin kärsiä; jos hän tuomitaan kuolemaan, toivon Jumalan antavan minulle voimaa nöyränä kuollakseni hänen kanssaan! Ja nyt tahdon lausua, mikä minun osani on siinä asiassa, josta minun veljeäni on syytetty: — Joku aika takaperin kertoi hän minulle muutamana päivänä nähneensä mieheni äidin Parisissa, puettuna köyhäksi vaimoksi, puhutelleensa häntä ja pakoittaneensa häntä itseänsä ilmoittamaan. Tähän saakka olimme kaikki pitäneet varmana asiana, että hän oli lähtenyt Ranskasta, koska hän noudatti vanhanaikaisia mielipiteitä, joita oli vaarallista ihmisten nyt noudattaa; luulimme hänen lähteneen Ranskasta ennenkuin tulimme Pariisiin. Hän kertoi veljelleni todellakin lähteneensä (vanha uskottu perheen palvelija apuna ja suojelijana) Marseilleen saakka; ja että hän, huomatessaan siellä kauemmaksi pääsönsä odottamattoman vaikeaksi, oli luullut Jumalan tällä tavoin varoittavan häntä jättämästä poikaansa, jota hän innokkaasti rakasti, ja josta hän ainoastaan suurella vastahakoisuudella oli eronnut. Hyljäten aikomuksensa odottaa maanpakolaisuudessa rauhallisempia aikoja, päätti hän lähteä Parisiin ja piiloitella siellä, koska tiesi poikansa myöskin sinne lähteneen. Hän otti vanhan ja rehellisen palvelijansa nimen — palvelijansa, joka viimeiseen saakka kieltäytyi jättämästä häntä ilman suojelijatta; ja hän aikoi elää ankarimmassa salaisuudessa ja aivan erillään muista, tarkastellen, tuntemattomana, poikansa menestymistä, ja valmiina heti tiedon saatua ilmoittamaan itsensä hänelle, kun vaan valtiollisten asiain kanta sallisi hänen onnellisesti yhdistyä rakastettuun lapseensa. Veljeni katsoi tätä yritystä kovin vaaralliseksi sekä hänelle itselleen, hänen pojalleen, että myös tuolle kunnioitettavalle vanhalle miehelle, joka oli pannut päänsä alttiiksi emäntänsä etua katsoen. Minä ajattelin samoin; ja onnettomana hetkenä minä sanoin Louis'lle: 'Tahdotko sinä koettaa salassa auttaa anoppiani matkalle ja katsoa että hänen uskollinen palvelijansa todellakin saattaa hänet Ranskasta tällä kertaa?' Minä tein väärin kun pyysin veljeäni tekemään tämän, sillä minä tein sen itsekkäisestä syystä — syystä, joka on yhteydessä minun avioelämäni kanssa, joka ei ole onnellinen. Minun ei ollut onnistunut voittaa mieheni lempeä ja hän kohteli minua pahoin. Minun veljeni, joka aina on rakastanut minua paljoa hellemmästi, pelkään minä, kuin olen koskaan ansainnut; minun veljeni osoitti yhä suurempaa hellyyttä minua kohtaan, kun hän näki mieheni kohtelevan minua tylysti. Tästä syntyi viha heidän kesken. Minun ajatukseni, pyytäessäni veljeäni tekemään sen, jonka olen maininnut, oli, että jos me kaki estäisimme anoppiani, ilman vaaratta miehelleni, saattamasta vaaraan itseään ja poikaansa, me tulisimme, kun aika joutuisi puhua siitä mitä olimme tehneet, näyttäytymään mieheni silmissä uudessa ja paremmassa valossa. Minä olisin näyttänyt miten hyvin minä ansaitsin hänen rakkauttaan, ja Louis olisi näyttänyt miten hyvin hän olisi ansainnut lankonsa kiitollisuutta; ja niin me olisimme tehneet kotimme onnelliseksi viimeinkin, ja kaikki kolme olisimme yhdessä eläneet suosiossa keskenämme. Tämä oli minun ajatukseni; ja kun minä kerroin sen veljelleni, ja kysyin häneltä tuottaisiko se suurta vaaraa, ajattelemattani hänen hellyyttään ja sääliväisyyttään minua kohtaan, sanoi hän: 'Ei!' Hän oli niin totuttanut minua ottamaan vastaan uhrauksia minun onnellisuuteni eduksi, että minä annoin hänen saattaa itseänsä vaaraan, auttamalla minua vähäisessä perheellisessä tuumassani. Minä kadun tätä nyt katkerasti; minä pyydän häneltä anteeksi täydestä sydämestäni. Jos hänet julistetaan syyttömäksi, koetan minä käytökselläni näyttää itseäni paremmin ansaitsevaksi hänen rakkauttaan. Jos hän tuomitaan syylliseksi, tahdon minä myös käydä mestauslavalle, ja kuolla veljeni kanssa, joka pani henkensä alttiiksi minun tähteni".
Hän lopetti yhtä levollisena kuin oli aloittanutkin; ja kääntyi vielä kerran veljeensä. Kääntäessään kasvonsa oikeuskunnasta ja katsellessaan häneen, tuli muutamia kyyneleitä hänen silmiinsä ja kasvoissa näkyi jotakin tuota vanhaa muodon suloutta ja mielen-ilmauksen herttaisuutta. Veli antoi hänen tarttua käteensä; vaan hän näytti aikovan välttää hänen huolestunutta katsettaan. Hänen päänsä painui alas rintaa vasten; hän hengitti raskaasti; hänen kasvonsa kävivät synkiksi ja vääntyivät rumannäköisiksi ikäänkuin hän olisi kärsinyt kovaa ruumiillista tuskaa. Hän kumartui vähän ja nojaten kyynäspäällään kaidepuuta vasten hänen edessään, peitti hän kasvojansa kädellään; ja niin tukehutti hän nousevaa tuskaansa, niin pakoitti hän takaisin polttavat kyyneleet sydämeensä. Kuulijakunta oli kuunnellut Rosaa äänettömänä ja pysyi yhtä hiljaisena hänen lopetettuakin. Tämä oli harvinainen suosion-osoitus hirmuhallituksen kansan puolelta.
Presidentti katsoi taakseen virkatovereihinsa, ja pudisti päätään epäilevästi.
"Tämä naisvangin selitys tekee asian hyvin sekavaksi ja vaikeaksi", sanoi hän. "Onko täällä ketään oikeussalissa", lisäsi hän, katsellen niihin henkilöihin, jotka olivat hänen tuolinsa takana, "joka tietää missä päällysmies Danvillen äiti ja palvelija nyt ovat?"
Lomaque astui esille kutsumuksesta ja asettui seisomaan pöydän viereen.
"Mikä nyt, kansalaispoliisi?" jatkoi presidentti, katsellen tuimasti häneen, "onko kuumuus voittanut teidätkin?"
"Puuska tavoitti hänet, kansalaispresidentti, juuri kuin naisvanki oli päättänyt selityksensä", selitti Magloire, tunkeutuen esille liekartelevasti.
Lomaquen katse alammaiseensa lähetti tämän takaisin suoraan viranomaisen joukon taakse; hän puhui sitten, matalammalla äänellä kuin tapansa oli:
"Minä olen saanut tietoja päällysmies Danvillen äidistä ja palvelijasta ja olen valmis vastaamaan kaikkiin kysymyksiin, joita minulle tehdään".
"Missä he nyt ovat?" kysyi presidentti.