"Yhtä varma kuin siitä, että tuo virta vieriää tuossa vieressämme. Kuulkaa miten minä tulin tämän tietämään, ettekä epäile enää. Viime viikkoon saakka en tiennyt mitään muuta Danvillesta, kuin että hänen vangitsemisensa, Robespierren käskystä, oli, asiain muuttuessa, hänen henkensä pelastus. Hän vangittiin, niinkuin teille kerroin, samana iltana kuin hän oli kuullut teidän nimiä luettavan kuolemaan tuomittujen luettelosta vankihuoneen portilla. Hän pysyi vankeudessaan Temple-linnassa huomaamattomana ulkopuolella eläville valtiollisessa hämmennyksessä, juuri niinkuin te pysyitte huomaamattomina St. Lazaressa; ja hän käytti hyväkseen samalla tavalla tuin te tuota hyvissä ajoin tullutta kapinaa, joka löi kumoon Hirmuhallituksen. Minä tiesin sen ja tiesin hänen astuneen ulos vankihuoneesta Robespierren vainottuna uhrina — ja enemmän kuin kolme vuotta kului ett'en tiennyt mitään. Kuulkaa nyt. Viime viikolla satuin odottamaan isäntäni, kansalaisen Clairfait'n, kauppapuodissa muutamia konttoriin vietäviä papereita, kun muuan vanha mies astui sisään tuoden suljettua pakettia, jonka hän antoi muutamalle kauppapalvelijalle, sanoen:
"Antakaa tämä kansalaiselle Clairfait".
"Mikä nimi?" sanoi kauppapalvelija.
"Nimi ei ole niin tärkeä", vastasi vanha mies; "vaan jos te tahdotte, niin voitte sanoa minun nimeni. Paketin toi kansalainen Dubois"; ja sitten meni ulos. Hänen, nimensä yhteydessä hänen vanhan ulkomuotonsa kanssa, herätti heti minun huomiotani.
"Asuuko tuo mies Chalons'issa?" kysyin minä.
"Ei", sanoi kauppapalvelija. "Hän on täällä erään meidän hyvän ostajan palvelijana — erään vanhan entisen ylimys-rouvan, jonka nimi on Danville". Hän on käymässä täällä meidän kaupungissa".
"Te voitte kuvitella miten tuo vastaus minua hämmästytti ja oudostutti. Kauppapalvelija ei voinut vastata muihin kysymyksiin; vaan seuraavana päivänä olin kutsuttu päivälliselle isäntäni luokse (joka, isänsä tautta, osoitti minulle erinomaisinta kohteliaisuutta). Huoneesen tullessani huomasin hänen vaimonsa juuri asettavan pois käsistään lavendeli-värisen nais-vyöttimen, johon hän oli ollut korko-ompelua ompelemassa — hopealangalla, ja minusta näytti viirustelma kypäriltä ja vaakunakilveltä".
"En ole millänikään vaikka näette mitä työskentelen, kansalainen Lomaque", sanoi hän; "sillä minä tiedän että me voimme luottaa teihin. Tämän vyöttimen on eräs ostaja lähettänyt meille takaisin; — eräs entinen maastamuuttaja-rouva tuota vanhaa ylimysjoukkoa. Hän tahtoo nyt saada perheensä vaakunakilven ommelluksi tähän vyöttimeen."
"On se sentään vaarallista tointa näinäkin armollisina demokratillisina aikoina, eikös ole?" sanoin minä.
"Tuo vanha rouva, — se teidän tulee tietää", sanoi hän, "on ylpeä kuin Luciferus; ja onnellisesti päästyänsä takaisin Ranskaan tänä maltteellisen tasavaltaisuuden aikana, luulee hän rankaisematta saavansa harjoitella vanhoja hullutuksiaan. Koska hän on ollut erinomaisen hyvä ostaja meillä, niin katsoi mieheni parhaaksi tyydyttää hänen tahtoansa, kuitenkaan jättämättä tätä tointa jonkun työvaimon tehtäväksi. Me emme nyt elä Hirmuhallituksen alla, se on totta; vaan ei ole kuitenkaan mitään varmuutta".