"Tuhma kysymys! Miten minä voin tietää? Odota siksi kun olen häntä nähnyt, neitiseni, ja sitten minä tahdon vastata sinulle". Näin sanoen kenraali käännähtihe ympäri kantapäällään ja läksi vierashuoneesen.
Hänen tyttärensä olisi häntä seurannut, vaan Danville tarttui hänen käteensä.
"Voitko olla niin kovasydäminen että jätät minut tänne yksinäni?" kysyi hän.
"Mitenkäs käy minun hartaille ystävilleni toisessa huoneessa, sinä itsekäs mies, jos minä jään tänne sinun kanssasi?" tiuskasi neitonen vastaukseksi, ahkeroiden päästäkseen irti.
"Kutsu ne tänne", sanoi Danville iloisesti, tarttuen hänen toiseen käteensä.
Neito nauroi ja veti sulhastaan vierashuoneen ovea kohti.
"Tule!" huusi hän, "ja anna kaikkien naisten nähdä minkä tirannin minä tulen saamaan miehekseni. Tule ja näytä heille mikä uppiniskainen, järjetön, ikävä —"
Hänen äänensä kävi äkkiä heikoksi, hänen ruumistaan pöyristytti ja hän meni aivan voimattomaksi. Danvillen käsi oli silmänräpäyksessä käynyt kuoleman kylmäksi hänen kädessään. Danvillen sormien hetkellinen kosketteleminen, irroittuessaan kiinnipidostaan, vaikutti kummallisen väristyksen hänen ruumiisensa kiireestä kantapäähän. Hän katsoi sulhaseensa kauhistuneena, ja näki hänen silmänsä tuijottavan vierashuoneesen. Niiden tuijotus oli niin eriskummallinen, liikkumaton, hirvittävä; hänen kasvojensa muista osista oli tykkönään kadonnut kaikki hengen-ilmaus, kaikki huomattava elo ja liikunto. Ne olivat hengetön, eloton naamari — valkea paperi. Kauhun huudolla hän katsahti siihen, mihin hän näytti tuijottavan, vaan ei voinut muuta nähdä kuin tuon tuntemattoman vieraan seisovan keskellä lattiaa vierashuoneessa. Ennenkuin hän oli ennättänyt mitään kysyä, ennenkuin oli saanut sanaakaan puhutuksi, tuli hänen isänsä hänen luokseen, tarttui Danvillen käsivarteen ja työnsi tytärtään raakamaisesti takaisin kirjastohuoneesen.
"Mene sinne ja ota naiset mukaasi", sanoi hän kiireisellä, kiivaalla kuiskeella. "Kirjastohuoneesen!" jatkoi hän, kääntyen naisten puoleen, ja kohottaen ääntään. "Kirjastohuoneesen, kaikkityyni, menkää tyttäreni kanssa".
Naiset, peljästyneenä hänen käytöksestään, tottelivat häntä suuresti hämmästyneinä. Heidän kiiruhtaessa kirjastohuoneesen, viittasi hän notariukselle, että hänen piti seurata heitä, ja sulki sitten molempain huoneiden välillä olevan oven.