"Vähin, mihin me tyydymme", sanoi herra Merriman "on yhdeksäntoistatuhatta yhdeksänsataa yhdeksänkymmentäyhdeksän puntaa, yhdeksän shillingiä, yksitoista penceä ja kolme äyriä. Ha, ha, haa! suokaa anteeksi, herra Gilmore, että lasken hieman leikkiä."
"Siinä leikissä ei ole mitään, mikä viehättää", huomautin minä. "Se on melkein sen arvoinen kuin se puuttuva äyri, joka sen on aiheuttanut".
Herra Merriman oli ihastunut. Hän nauroi minun huomautukselleni niin, että huone kaikui. Minä en ollut puoleksikaan niin hyvällä tuulella. Minä kävin taas asiaan ja tein lopun keskustelustamme.
"Tänään on perjantai", sanoin minä. "Sallikaa minulle aikaa ensi tiistaihin lopullisen vastauksen antamiseen".
"Sanomattoman mielelläni", vastasi vanha toverini. "Vaikka pitemmältikin, paras sir, jos Teitä miellyttää." Hän otti hattunsa mennäkseen, mutta kääntyi vielä kerran ja sanoi: "Kesken puheen, ovatko Teidän päämiehenne Cumberlandissa sattumalta kuulleet mitään siitä naisesta, joka kirjoitti nimettömän kirjeen?"
"Ei sanaakaan sen enempää", vastasin minä. "Oletteko Te kenties päässyt hänen jäljilleen?"
"Emme vielä", vastasi herra Merriman, "mutta me emme ole epätoivoisia. Sir Percival epäilee, että joku salaa häntä, ja me annamme vartioida tätä jotakin."
"Te tarkoitatte vanhaa naista, joka oli hänen matkassaan
Cumberlandissa?" kysyin minä.
"Aivan toista henkilöä, sir", vastasi herra Merriman. "Me emme ole vielä onnistuneet saamaan vanhaa naista käsiimme. Tämä joku, jota minä tarkoitan, on mies. Me pidämme häntä silmällä täällä Lontoossa ja epäilemme suuresti, että hän auttoi häntä karkaamaan mielisairaalasta. Sir Percival tahtoi ottaa hänet pieneen kuulusteluun heti, mutta minä kielsin. Jos häneltä aletaan kysellä, pitää hän vain varansa; parempi silloin vartioida häntä ja odottaa. Me saamme siis nähdä, kuinka asia sujuu. Se on kuitenkin vaarallinen nainen olemaan irrallaan, herra Gilmore, ei kukaan tiedä, mitä hän ensi kerralla ottaa tehtäväkseen. Hyvästi, paras sir. Tiistaina siis on minulla kunnia kuulla lähemmin."— Hän hymyili nöyrästi ja läksi.
Keskustelun jälkipuolella virkaveljeni kanssa oli huomioni vähän kiintynyt siihen. Minä olin niin levoton sopimuksen tekemisestä, että minä tuskin voin ajatella mitään muuta, ja samalla hetkellä, kuin minä jäin yksikseni, aloin minä miettiä, mihin toimenpiteisiin minun mahdollisesti pitäisi ryhtyä.