"Tämän miehen", toisti hän. "Ah, Te vanha, leikkisä Gilmore, mitähän Te mahtanette oikein tarkoittaa kutsuessanne häntä mieheksi? Mikä hän on mies. Puoli tuntia sitten, ennenkun minä tahdoin saada piirustukseni, ansaitsi hän ehkä miehen nimen ja mahdollisesti ansaitsee hän sen puoli tuntia myöhemminkin, kun minä en enää katsele niitä, mutta nyt on hän yksinkertaisesti vain kirjateline. Mitäpä tekee, jos kirjateline on huoneessa?"
"Minun täytyy väittää vastaan. Kolmannen kerran pyydän minä siis, herra Fairlie, että me jäämme kahden."
Ääneni ja esiintymiseni ei jättänyt enää hänelle muuta valinnan varaa kuin täyttää pyyntöni. Hän katsoi palvelijaansa ja osoitti vihaisesti vieressään olevalle tuolille.
"Pane salkku tuohon ja mene matkoihisi", sanoi hän. "Äläkä suututa minua sotkemalla paikkaa, johon jo olen ehtinyt tulla. Tiedätkö vai etkö tiedä, missä kohden kirjaa minä olen? Tiedätkö, varmaan? Ja oletko asettanut soittokellon niin, että saan sen heti käsiini? Sanoitko 'kyllä?' No, miksi turkasen nimessä et laputa matkoihisi?"
Kamaripalvelija meni. Herra Fairlie kiemurteli tuolissa, kuivasi suurennuslasiansa hienolla kamaripalttinanenäliinallaan ja huvitti itseään silmäämällä syrjään piirustussalkkua. Ei ollut helppoa pitää mieltäni tasapainossa näiden koettelemusteni aikana, mutta minä pidin kumminkin.
"Minä olen vaivoin päässyt tulemaan tänne", sanoin minä, "voidakseni suojella Teidän veljentyttärenne ja Teidän perheenne etuja, ja luullakseni on minulla pieni oikeuskin pyytää Teitä seuraamaan esitystäni."
"Älkää kiusatko minua!" huudahti herra Fairlie ja vaipui avuttomasti kokoon tuoliinsa suljetuin silmin. "Taivaan tähden, älkää kiusatko minua. Minä en ole kyllin vahva kestääkseni sitä."
Minä olin vakavasti päättänyt pysyä tyynenä Laura Fairlien vuoksi.
"Asiani", jatkoin minä, "on pyytää Teitä vielä kerran ajattelemaan tarkemmin sitä, mitä Te minulle kirjoititte, eikä hylkäämään veljentyttärenne ja kaikkien häntä lähinnäolevain oikeuksia. Sallikaa minun vielä kerran sanoa Teille, kuinka asian laita on."
Herra Fairlie pudisti päätänsä tuskaisella ilmeellä.