"Teette sydämmettömästi, herra Gilmore, oikein sydämmettömästi", sanoi hän. "Mutta samapa se; puhukaa nyt taivaan nimessä."
Minä esitin koko kysymyksen huolellisesti hänelle; minä koetin tehdä sen mahdollisimman selvässä valossa. Hän nojasi taaksepäin tuolissaan suljetuin silmin kokoajan minun puhuessani. Kun minä olin lopettanut, avasi hän raukeasti silmänsä, otti hopeaisen hajuvesipullonsa pöydältä ja veti sieramiinsa hiljaisella tyytyväisyydellä muutaman siemauksen virkistävää hajua.
"Kunnon Gilmore", sanoi hän haistellessaan pulloa, "kuinka ystävällisesti teittekään! Te sovitatte todellakin minut ihmisyyden kanssa."
"Antakaa minulle yksinkertainen vastaus yksinkertaiseen kysymykseeni, herra Fairlie. Minä toistan vielä kerran, että sir Percival Glydellä ei ole edes oikeuden varjoakaan enempää kuin näiden rahojen korkoon. Jollei Teidän veljentyttärellänne tule olemaan lapsia, niin täytyy itse pääoman jäädä hänelle ja siirtyä hänen perheelleen. Jos Te olette varma, niin täytyy sir Percivalin myöntyä — hänen täytyy myöntyä, sen vakuutan minä, jollei hän tahdo joutua sen alentavan epäilyksen alaiseksi, että hän menee naimisiin neiti Fairlien kanssa vain paljaasta ahneudesta ja laskelmien perusteella."
Herra Fairlie uhkasi minua leikkisästi pikku hopeapullollansa.
"Haa, Te vanha kunnon Gilmore, kuinka Te vihaatte arvoa ja jaloa verta. Ettekö Tee sitä kenties? Kuinka Te vihaatte Glydeä vain siksi, että hän sattuu olemaan vapaaherra. Sellainen radikaali Te olette, — oi, taivas, sellainen radikaali!"
Minäkö radikaali! Minä voin kärsiä joukon hävyttömyyksiä, mutta pysyttyäni uskollisena puhtaimmille konservatiivisille periaatteille koko ikäni, en minä voinut sallia kutsuttavan itseäni radikaaliksi. Vereni kiehahti — minä hypähdin tuolilta — olin aivan silmitön harmista.
"Herran tähden, älkää jyriskö, niin että katto putoaa päällemme!" huudahti herra Fairlie — "taivaan takia, katto putoaa päällemme! Rehellisin kaikista Gilmoreista, minä en tarkoittanut mitään pahaa. Minun omat mielipiteeni ovat niin perin liberaaliset, että minä luulen melkein itsekin olevani radikaali. Niin, me olemme pari radikaalia, me. Olkaa hyvä, älkää pahastuko. Minä en voi kiistellä kanssanne — minulla ei ole voimaa siihen. Annammeko tämän jutun olla sinänsä? Niin, tulkaa tänne ja katsokaa näitä kauniita piirustuksia. Sallikaa minun selittää, millä mestarikädellä ne ovat tehdyt. Kas niin, nyt meillä on taaskin kiltti Gilmoremme!"
Hänen löpistessään tällä tavalla olin minä kaikeksi onneksi tyyntynyt voittaakseni oman arvoni. Kun minä uudelleen puhuin, olin minä kyllin levollinen käsittelemään hänen nenäkkäitä näppäyksiään sillä hiljaisella halveksimisella jonka ne ansaitsivat.
"Te erehdytte aivan, sir", sanoin minä, "luullessanne minun puhuvan niin ennakkoluuloisesta vastenmielisyydestä sir Percival Glydeä kohtaan. Minä valitan, että hän niin kokonaan on jättänyt tämän asian lakimiehensä suoritettavaksi, ett'ei ole tilaisuutta lykätä kysymystä hänelle itselleen; mutta häntä kohtaan en minä tunne mitään vastenmielisyyttä. Mitä olen sanonut, olisi yhtä sopivaa kenelle tahansa hänen asemassaan — olkoon sitten ylhäinen tai alhainen. Tämän käsityksen katsoo jokainen lakimies oikeaksi. Jos Te kääntyisitte ensimmäisen rehellisen lakimiehen puoleen, jonka Te tapaisitte lähimmässä kaupungissa, niin sanoisi hän Teille aivan outona samat sanat kuin minä nyt ystävänänne olen sanonut. Hän ilmoittaisi Teille, että olisi vastoin lakia ja oikeutta siirtää vaimon koko pääoma miehelle. Hän kieltäisi tavallisen lainopillisen varovaisuuden vuoksi kaikin mokomin antamasta miehelle kahdenkymmenentuhannen punnan pääomaa vaimon kuollessa."