Ainoa vastaukseni oli painaa hänet lujemmin rintaani vasten. Pelkäsin alkavani itkeä, jos minä puhuisin. Kyyneleeni eivät vuoda niin helposti — ne tulevat melkein kuin miesten kyyneleet nyyhkimisen mukana, mikä mielestäni on repiä minut palasiksi ja mikä kauhistuttaa kaikkia, jotka näkevät minua.
"Minä olen ajatellut tätä monta päivää", jatkoi hän ja kääri minun hiukseni sormiensa ympäri sillä lapsellisella levottomuudella, jota rouva Vesey-raukka vielä tänäkin päivänä kärsivällisesti vaikka turhaan koettaa poistaa hänestä. — "Minä olen ajatellut varsin vakavasti tätä ja olen varma rohkeudestani, sillä omatuntoni sanoo minun tekevän oikein. Salli minun puhua hänen kanssaan huomenna — ja sinun läsnäollessasi, Marian. Minä en sano mitään, mikä on väärin, mitään, jota sinun tai minun tarvitsee hävetä — mutta, oi, kuinka minä tunnen itseni levolliseksi päästyäni vapaaksi tästä salaamisesta! Jos vain minä tunnen, ett'en minä puoleltani joudu syypääksi mihinkään petollisuuteen, ja jos hän on vain kuullut, mitä minä tahdon sanoa, niin menetelköön hän sitten minua kohtaan, miten häntä miellyttää."
Hän huokasi ja nojasi taaskin minun rintaani vasten Synkät aavistukset, millainen tämän kaiken loppu tulisi olemaan, painoivat minun sieluani, mutta vieläkin yhä epäröivänä, kuten viime päivinä olin ollut, sanoin minä hänelle tahtovani tehdä hänen toivomuksensa mukaan. Hän kiitti minua, ja me aloimme kohta puhua muista asioista.
Hän tuli alas päivälliselle ja oli silloin vapaampi ja esiintyi enemmän entisenlaisenansa sir Percivalia kohtaan, kuin minä olin nähnyt hänen tekevän pitkään aikaan. Illalla meni hän pianon luo ja soitti jotain nykyaikaisia, loistavia, pintapuolisia kappaleita. Mozartin vanhoja rakastettavia säveliä, joista Hartright-raukka piti niin paljon, ei hän soita enää koskaan Hartrightin menon jälkeen. Sitä nuottikirjaa ei ole enää nuottitelineellä. Hän on itse ottanut pois sen, ett'ei kukaan hakisi sitä ja pyytäisi häntä soittamaan.
Minä en ollut tilaisuudessa huomaamaan, kuinka se päätös, josta hän aamulla oli puhunut, olisi muuttunut, ennenkun hän sanoi sir Percivalille hyvää yötä — minä kuulin silloin hänen omista sanoistaan, että se oli muuttumaton. Hän sanoi aivan levollisesti toivovansa saada puhua hänen kanssaan aamiaisen jälkeen seuraavana päivänä ja että sir Percival silloin tapaisi hänet minun kanssani hänen huoneessaan. Hänen tätä sanoessaan muuttui väri sir Percivalin kasvoilla, ja minä tunsin hänen kätensä vapisevan hieman, kun hän heti sen jälkeen toivotti minulle hyvää yötä. Seuraava aamu ratkaisi hänen kohtalonsa, ja minä näin, että hän itse tunsi tämän.
Kuten minä tavallisesti aina tein, avasin minä meidän molempien makuuhuoneiden välisen oven sanoakseni Lauralle hyvää yötä, ennenkuin hän nukkui. Kun minä kumarruin alas suudellakseni häntä, näin minä pikku salkun, joka sisälsi Hartrightin maalauksia, puoleksi peittyneenä hänen korvatyynynsä alle, aivan niinkuin hänellä oli lapsena ollessaan tapa kätkeä rakkaimpia leikkikalujaan. Minä en voinut lausua sanaakaan, osoitin vain kirjaa ja pudistin päätäni. Hän ojensi molemmat kädet poskilleni, veti minut alas luokseen ja suuteli minua.
"Anna sen olla siellä ensi yönä", kuiskasi hän. "Huomispäivä tulee ehkä minulle kyllin vaikeaksi. — Kenties saan minä siltä ottaa silloin jäähyväiset ainiaaksi."
Marraskuun 9 päivänä. — Aamun ensi tapahtuma ei ollut omiaan saattamaan minua iloisemmaksi — minä sain kirjeen Walter Hartrightiltä. Se oli vastaus minun kirjeeseeni, jossa minä kerroin, millä tavoin sir Percival puhdisti itsensä niistä epäilyistä, joita Anna Catherickin kirje oli herättänyt. Hän kirjoittaa lyhyesti ja katkerasti sir Percivalin selityksistä ja sanoo vain, ett'ei hänellä ole mitään oikeutta lausua ajatustaan niiden käytöksestä, jotka ovat niin paljon ylempänä häntä. Tämä oli ikävää, mutta se, mitä hän lausuu itsestään, surettaa minua todellakin. Hän sanoo, että hänen pyrkimyksensä päästä vanhoihin tapoihin ja toimiin tulee hänelle päivä päivältään vaikeammaksi eikä helpommaksi, ja hän pyytää minua, jos minä voin vaikuttaa jotain hänen hyväkseen, koettamaan hankkia hänelle jotain tointa, joka voisi pakottaa hänet poistumaan Englannista ja saattamaan hänet uusiin maihin ja uusien ihmisten luo. Minä olen sitä halukkaampi täyttämään hänen pyyntönsä, kun kirje päättyi muutamiin sanoihin, jotka melkein ovat kammottaneet minua.
Kirjoitettuaan, ett'ei hän ole enemmän nähnyt kuin kuullut mitään Anna Catherickistä, lopettaa hän äkkiä tämän aineen ja tekee vain muutamia kummallisia viittauksia, että aina Lontooseen palaamisestaan saakka ovat häntä merkilliset, tuntemattomat miehet vartioineet. Hän myöntää, ett'ei hän voi tätä synkkää epäilyä vahvistaa ilmoittamalla ketään varmaa henkilöä, mutta selittää itse epäilyn hallitsevan häntä öin päivin. Tämä on saattanut minut levottomaksi, koska minusta näyttää, että hänen voimakas rakkautensa Lauraan olisi vaikuttanut häiritsevästi hänen ajatuskykyynsä. Minä kirjoitan heti Lontooseen muutamille äitini vanhoille, vaikutusvaltaisille ystäville esittääkseni hänen toivomuksensa heille. Oleskelupaikan ja toiminnan muutos voivat kenties pelastaa hänet tässä hänen elämänsä vaarallisessa käänteessä.
Oli todellinen lohdutus minusta, kun sir Percival pyydätti anteeksi, ett'ei hän voi tulla aamiaiselle. Hän oli aikaisin juonut kahvinsa omissa huoneissaan ja työskenteli vielä kirjoittaen tärkeitä kirjeitä. Kello 11 olisi hänellä kunnia, jos tunti olisi sopiva, käydä neiti Fairlien ja hänen sisarensa luona.