Heidät vihitään Limmeridgen kirkossa eikä, taivaan olkoon kiitos, ketään naapuria tilaisuuteen kutsuta. Ainoana vieraana tulee olemaan vanha ystävämme herra Arnold Polesdeanista. Hän tulee esiintymään morsiamen isänä, sillä Lauran sedän terveys on liian arka hänen uskaltaakseen tähän huonoon ilmaan. Jos minä en olisi päättänyt tästä päivästä katsoa vain kaikkea hyvässä valossa, niin olisi Lauran miespuolisten sukulaisten puute hänen elämänsä tärkeimpänä hetkenä tehnyt minut katkeraksi ja epäluuloiseksi tulevaisuuteen nähden. Mutta minä olen lakannut olemasta katkera ja epäluuloinen — ainakin lakannut kirjoittamasta päiväkirjaani sekä yhtä että toista tässä suhteessa.
Sir Percival saapuu huomenna. Hän esitti, jos me tahtoisimme seurata ankaraa etikettiä, että kirjoitettaisiin meidän kirkkoherrallemme ja pyydettäisiin hänen saada oleksia pappilassa tuon lyhyen ajan ennen häitä. Nykyisissä olosuhteissa ei enemmän herra Fairlie kuin minäkään katsonut tuota välttämättömäksi. Täällä meidän villeillä nummillamme ja suurissa, yksinäisissä huoneissamme lienemme toki riippumattomia niistä pikkumaisista epäilyksistä, jotka vaivaavat ihmisiä muissa paikoin. Minä kirjoitin sir Percivalille ja kiitin häntä hänen hienotunteisuudestaan, mutta pyysin häntä vanhan tavan mukaan käyttämään entisiä huoneitaan Limmeridge-Housessa.
Joulukuun 17 päivänä. — Hän tuli tänään. Mielestäni näyttää hän hieman väsyneeltä ja levottomalta, mutta hän keskustelee ja nauraa, kuin olisi hän erinomaisella tuulella. Hän toi mukanaan muutamia kauniita koristuksia häälahjaksi, jotka Laura vastaan otti suurella kiitollisuudella ja — kuten ainakin päältä päin näytti — täydellisesti itsensä hilliten. Ainoa todistus siitä taistelusta, jota hänen täytyy kestää säilyttääkseen levollisuutensa tänä koetusaikana, näyttäytyy kiivaassa vastenmielisyydessä jäädä joskus yksin. Sen sijaan, että hän ennen vetäytyi omaan huoneeseensa, näyttää hän nyt pelkäävän olla siellä yksinänsä. Kun minä tänään aamiaisen jälkeen menin huoneeseeni ottaakseni hatun kävelylle lähtöä varten, pyysi hän saada seurata minua, ja ennen päivällistä avasi hän meidän huoneittemme välisen oven voidaksemme puhella toistemme kanssa pukeutuessamme. "Anna minulle aina tekemistä", sanoi hän. "Anna minulle aina jotakin seuraa. Älä anna minulle aikaa ajatella — ainoastaan sitä pyydän Sinulta, Marian — älä anna minulle aikaa ajatella."
Tämä hänen surullinen muutoksensa lisää vain hänen viehättäväisyyttänsä sir Percivalin silmissä. Hän tulkitsee sen huomatakseni eduksi itselleen. Lauran poskilla on kuumemainen punerrus, hänen silmissään loiste, jonka sir Percival luulee olevan hänen palaavan kauneutensa ja iloisuutensa merkkinä. Laura keskusteli pöydässä tänään sellaisella eloisuudella ja suruttomuudella, niin teeskennellysti ja niin vasten luonnettansa, että minä kaikessa hiljaisuudessa toivoin voivani saada hänet vaikenemaan ja viedä hänet kanssani pois. Sir Percivalin hämmästys ja ihastus näytti olevan kuvaamaton. Se levottomuus, jonka minä hänen tullessaan olin huomannut hänen kasvoistaan, katosi täydellisesti, ja hän näytti minunkin silmissäni olevan hyvästikin kymmenen vuotta nuorempi, kuin hän todellisuudessa oli.
Sitä ei voi kieltää — vaikka merkillinen itsepäisyys estää minua sitä näkemästä — mutta sitä ei voi kieltää, että Lauran tuleva puoliso on varsin kaunis mies. Säännölliset piirteet ovat alkaakseni varsin suuri etu — ja hänellä on ne. Vieläpä tukan puutekin, kun se, kuten hänellä, on vain otsapuolella, sopii pikemmin hyvin kuin huonosti miehelle, sillä otsa tulee korkeammaksi ja muoto saa miettivämmän ilmeen. Kevyet, miellyttävät liikkeet, väsymättömän miellyttävä seurustelutapa ja tavaton kyky pitää yllä keskustelua — kas siinä kieltämättömiä ansioita, ja ne hänellä oli. Herra Gilmorea, joka ei tuntenut Lauran salaista rakkautta, ei suinkaan pidä moittia, kun hän lausui kummastuksensa, että Laura voi katua kihlaustansa. Jokainen meidän vanhan ystävämme sijassa olisi ajatellut samalla tavalla. Jos minut tällä hetkellä pakotettaisiin sanomaan suoraan, mitkä virheet minä olen huomannut sir Percivalissa, niin voisin minä mainita vain kaksi. Toinen on hänen alinomainen levottomuutensa ja liikkuvaisuutensa — joka tosin voi saada varsin luonnollisen selityksensä tavattoman voimakkaassa luonteessa. Toinen on hänen lyhyt, kova, epäystävällinen tapansa puhutella palvelusväkeä — kenties vain alusta ruma paha tapa. Ei, minä en voi tai tahdo kieltää sitä. — Sir Percival on varsin kaunis ja miellyttävä mies. Kas niin! Nyt olen minä vihdoinkin kirjoittanut sen ja olen hyvilläni, että se on tehty.
Joulukuun 18 päivänä. — Kun minä nyt aamupäivällä tunsin itseni väsyneeksi ja alakuloiseksi, jätin minä Lauran ja rouva Veseyn lähteäkseni kunnon kävelylle, jonka minä viime aikoina olen niin laiminlyönyt. Minä läksin sille kuivalle, raikkaalle tielle, joka yli nummen johtaa Todds-Corneriin. Käveltyäni noin puolisen tuntia hämmästyin minä kovin nähdessäni sir Percivalin tulevan siltä taholta, jossa vuokratalo oli. Hän tuli nopein askelin ja kieputteli kävelykeppiänsä ilmassa; päätään piti hän korkealla kuten tavallisesti ja metsästysnuttunsa liehui auki tuulessa. Kohdatessamme sanoi hän minulle heti olleensa Todds-Cornerissa kysymässä rouva Toddilta, oliko hän sir Percivalin viime käynnin jälkeen Limmeridgessä kuullut mitään Anna Catherickistä.
"Teille vastattiin luonnollisesti, ett'ei hänestä mitään oltu kuultu?" kysyin minä.
"Niin, ei mitään", vastasin minä. "Minä alan vakavasti peljätä, että hän on joutunut meiltä hukkaan. Te ette kenties sattumalta voi sanoa", jatkoi hän ja katsoi tarkkaavasti minuun, "voisiko tuo taiteilija — herra Hartright — antaa meille joitakin tietoja?"
"Hän ei ole enemmän kuullut hänestä kuin nähnytkään häntä lähdettyään
Cumberlandista", vastasin minä.
"Varsin ikävää", sanoi sir Percival odotuksessaan pettyneen miehen näköisenä ja samalla kertaa vapautuneena levottomuudestaan. "On mahdotonta sanoa, mitkä onnettomuudet ovat tuota ihmisraukkaa kohdanneet. Minä olen sanomattoman alakuloinen huomatessani, että kaikki minun puuhani hankkia hänelle taaskin sitä turvaa ja hoitoa, jota hän niin hyvin tarvitsee, menevät myttyyn."