Sir Percival oli aamiaisella yhtä vaitelias kuin eilisiltanakin sen salaperäisen liikeasian suhteen, kuten lakimies sitä nimitti, joka uhkaa meille kaikille tuottaa huolta. Mutta tuntia myöhemmin tuli hän äkkiä aamiaishuoneeseen, missä Laura ja minä seisoimme hattu päässä odottaen rouva Foscoa; hän kysyi kreiviä.
"Me odotamme joka silmänräpäys hänen tulevan tänne", sanoin minä.
"Asia on se", jatkoi sir Percival kävellen hermostuneen levottomasti edestakaisin huoneessa, "että minä pienen muodollisuuden takia liikeasiassa toivon saavani puhella Foscon ja hänen rouvansa sekä sinun kanssasi, Laura, kirjastohuoneessa minuutin tai parin ajan." Hän vaikeni ja näytti nyt vasta huomaavan, että me olimme pukeutuneet kävelyä varten. "Oletteko juuri tulleet sisään", kysyi hän, "vai aiotteko mennä ulos?"
"Me aioimme kaikki mennä järvelle nyt aamulla", sanoi Laura. "Mutta jos sinulla on jokin muu suunnitelma ehdoteltavana —"
"Ei, ei ollenkaan", vastasi hän nopeasti. "Minun asiani voi kernaasti jäädä toistaiseksi. Se voidaan selvittää yhtä hyvin päivällisaterian jälkeen kuin nytkin. Vai niin, te aiotte mennä järvelle, eikö niin? Varsin hyvä ehdotus! Pitäkäämme hauska aamu — minä tulen itsekin mukaan."
Ei voinut nyt pettyä hänen esiintymisestään, joskin olisi ollut mahdollista erehtyä sen halukkaisuuden suhteen, jonka hänen sanansa ilmaisivat sovittaa omat suunnitelmansa ja ehdotuksensa muiden mukavuuden mukaan. Hän oli nähtävästi hyvillään saadessaan täten aiheen lykätä liikeasiansa. Tunsin mieleni levottomaksi päätelmiäni tehdessäni.
Nyt tulivat kreivi ja hänen rouvansa. Kreivitär kantoi miehensä kirjailtua tupakkakukkaroa ja paperivarastoansa iankaikkisten paperossien valmistamista varten. Kreivi, joka oli puettu tavalliseen puseroonsa ja olkihattuunsa, kantoi pikku häkkiä rakkaine valkorottineen ja hymyili sekä niille että meille niin hyväntahtoisen rakastettavasti, että sitä oli mahdoton vastustaa.
"Naisten ystävällisellä suostumuksella", sanoi kreivi, "otan minä mukaani pikku perheeni — minun pikkuiset, viattomat, suloiset rottalapsiraukkani nauttimaan hieman raikasta ilmaa. Talon ympäristöllä on koiria, ja kuinka minä heittäisin turvattomat valkolapseni niiden kitaan? En, en koskaan."
Hän jokelsi isällisellä hellyydellä pikku valkolapsilleen, ja me läksimme kaikki matkalle järveä kohden.
Puistoon tultuamme erosi sir Percival meistä. Hänen ikuisessa levottomuudessaan on erikoispiirteenä aina erota seuraajistaan sellaisissa tilaisuuksissa ja aina saapastellessaan yksin leikata uusia kävelykeppejä. Leikata ja kuoria nuoria vesoja näyttää huvittavan häntä. Koko talo on täynnä kotona tehtyjä kävelykeppejä, joita hän ei koskaan käytä enempää kuin yhden kerran.