Vanhalla venehuoneella yhtyi hän taas meihin. Minä kuvaan tässä sen keskustelun, joka nyt syntyi, sittenkun olimme istuutuneet, aivan niin kuin se tapahtui välillämme. Tämä keskustelu on minusta tärkeä, sillä se on saattanut minut taipuvaiseksi epäilemään sitä vaikutusta, joka kreivi Foscolla on minun ajatuksiini ja tunteisiini ja tulevaisuudessa kaikin voimin vastustamaan sitä.
Venehuone oli kyllin suuri meille kaikille, mutta sir Percival pysähtyi kumminkin ulkopuolelle puhdistellen uusinta kävelykeppiänsä. Meille kolmelle naiselle oli kyllin sijaa pitkällä sohvalla. Laura otti työnsä, kreivitär alkoi valmistaa paperosseja enkä minä tavallisuuden mukaan tehnyt mitään. Minun käteni ovat aina olleet ja tulevat aina olemaan yhtä taitamattomia käsityöhön kuin jonkun miehen. Kreivi otti hyväntahtoisesti tuolin, joka oli liian pieni hänelle, ja pysytteli tasapainossa sillä selkä nojaten vanhan vajan seinää vasten, joka natisi ja ratisi hänen painostaan. Hän asetti rottahäkin polvelleen ja antoi sen pikku asukkaiden kiipeillä ympäri itseään kuten tavallisesti. Ne ovat pieniä, sieviä, vaarattomia eläimiä, mutta on kumminkin yhdestä ja toisesta syystä epämieluista nähdä niiden kiipeilevän noin ihmisen ympärillä. Minä tunsin silloin ihmeellisen vastaavaa, matelevaa tunnetta hermoissani, ja kauheita kuvitelmia syntyy mielessäni miehistä, jotka vankeudessa kuollen eivät voi puolustaa itseänsä näitä nälkäisiä pikku petoja vastaan.
Aamulla tuuli, ja tuuli ajoi pilven riekaleita taivaalle; jyrkät vaihtelut järven pinnalla pilven varjojen ja auringonpaisteen välillä tekivät taulun vielä villimmäksi ja uhkaavammaksi.
"Muutamat ihmiset kutsuvat tätä romantiseksi", sanoi sir Percival ja osoitti puolivalmiilla kepillään laveaa näköalaa. "Minä kutsun sitä rumaksi tahraksi aatelistilalla. Minun isoisäni isän aikaan ulottui järvi aina tänne asti. Katsokaa nyt, millainen se on! Tuskin neljää jalkaa syvä missään ja vain rapakoita ja hautoja. Minä toivoisin voivani täyttää sen ja istuttaa maan sen sijaan. Minun voutini — taikauskoinen narri — on vakuutettu, että kirous lepää tällä järvellä kuten Kuolleella merellä. Mitä sinä tuumit Fosco? Eikö se näytä aivankuin sopivalta murhapaikalta — eikö näytäkin?"
"Paras Percivalini!" huudahti kreivi. "Mihin on sinun terve englantilainen arvostelukykysi joutunut? Vesi on liian matalaa kaikkialla voidakseen kätkeä murhatun ruumiin ja sitä paitsi ovat rannat vain hietaa — jalan jäljet näkyisivät missä tahansa. Se on, minun ajatukseni mukaan sopimattomin paikka murhaa varten, jonka minä koskaan olen nähnyt."
"Lörpötystä!" sanoi sir Percival ja vuoli innokkaasti keppiänsä. "Sinä ymmärrät kyllä, mitä minä tarkoitan. Synkkää luonnetta, yksinäistä asemaa. Jos sinua miellyttää ymmärtää minua niin voit ymmärtääkin — jos taas ei miellytä, niin en minä aio vaivata enempää itseäni selittämällä ajatustani."
"Ja miksi en", kysyi kreivi, "kun sinun ajatuksesi kuka tahansa voi selittää parilla sanalla. Jos jokin narri tahtoo tehdä murhan, niin olisi sinun järvesi ensimmäinen paikka, jonka hän valitsisi siihen. Jos taas viisas sitä vastoin tahtoisi tehdä murhan, niin olisi tämä järvi viimeinen paikka, jonka hän valitsisi. Eikö niin ollut sinun ajatuksesi? Jos niin oli, on sinulla nyt selitys valmis. Ota se, Percival, ystäväsi Foscon parhailla onnentoivotuksilla."
Laura katsoi kreiviä silmäyksellä, joka melkein liian selvään ilmaisi hänen vastenmielisyytensä häntä kohtaan. Kreivi puuhasi kumminkin niin paljon rottiensa kanssa, ett'ei hän huomannut sitä.
"Olen surullinen kuullessani järven näköalan herättävän niin kamaloita kuvitelmia kuin murha-ajatuksen", sanoi hän. "Ja jos kreivi Fosco tahtoo jakaa murhaajat eri luokkiin, niin luulen minä niiden nimien vaalin olevan varsin onnistumattoman. Kuvata heidät vain narreiksi on samaa kuin kohdella heitä säälillä, johon heillä ei ole mitään oikeutta, ja kutsua heitä viisaiksi miehiksi, kuulostaa minusta ilmeiseltä luonnottomuudelta. Minä olen aina kuullut, että todellakin viisaat miehet samalla ovat todellakin hyviä ja kammovat rikoksia."
"Ah, mylady", sanoi kreivi, "nämä ajatustavat ovat oivallisia, ja minä olen nähnyt ne esitettyinä kaikissa hyvissä määräyksissä nuorison mielenylennykseksi." Hän nosti ylös yhden pikkusen valkorotan kädellään ja alkoi puhella sen kanssa hullunkurisella tavallaan. "Sinä pikkunen, valkoinen, liukas veitikka", sanoi hän, "tässä on sinulle luonto siveellisistä käsitteistä. Todellakin viisas rotta on myöskin todella hyvä rotta. Opeta tovereillesi se, äläkä järsi häkkiäsi rikki taas, kuuletko!"