"On helppoa tehdä naurunalaiseksi mitä tahansa", sanoi Laura päättävästi; "mutta yhtä helppoa ei olisi Teistä, kreivi Fosco, esittää minulle esimerkki viisaasta miehestä, joka sen ohella olisi ollut halpamielinen rikoksellinen."
Kreivi kohotti olkapäitään ja katsoi Lauraan ystävällisemmästi hymyillen.
"Aivan totta!" sanoi hän. "Narrin rikos huomataan; viisaan miehen rikosta ei. Jos minä voisin esittää Teille esimerkin, niin ei se olisi viisaasta miehestä. Paras lady Glyde, Teidän terve ymmärryksenne ei vaikuta minuun tällä kertaa. Minä voitan Teidät ensi vedossa — vai kuinka luulette, neiti Halcombe?"
"Pidä puoliasi, Laura", puuttui ivallisesti puheeseen sir Percival, joka oven edustalla oli kuunnellut keskustelua. "Sano hänelle ensi kerralla, että rikos itse paljastaa itsensä. Se on vielä palanen määräyssiveellisyyttä sinulle, Fosco. Rikos paljastaa itsensä. Sellainen kirottu tyhmyys!"
"Minä uskon sen niin tekevänkin", sanoi Laura levollisesti.
Sir Percival räiskähti niin rajusti ja hillittömästi nauramaan, että hän melkein pelotti meitä kaikkia — ja kreiviä kaikkein enimmän.
"Niin luulen minäkin", sanoin minä valmiina tulemaan Lauran avuksi.
Sir Percival, joka oli ollut niin selittämättömän huvitettu rouvansa huomautuksesta, suuttui yhtä selittämättömällä tavalla minun huomautuksestani. Hän löi uudella kepillänsä useampia kertoja rajusti maahan ja läksi luotamme.
"Kunnon Percival-raukka!" sanoi kreivi Fosco ja katsoi iloisesti hänen jälkeensä, "hän sairastaa luulotautia. Mutta paras neiti Halcombe, paras lady Glyde, voimmeko todellakin uskoa, että rikokset paljastavat itsensä? Ja sinä enkelini", jatkoi hän kääntyen rouvansa puoleen, joka ei vielä ollut lausunut sanaakaan, "uskotko sinä samoin?"
"Minä odotan, kunnes minulle on annettu selitys", vastasi kreivitär Lauralle ja minulle tarkoitetulla oikaisevalla äänellä, "ennenkun minä olen kyllin julkea lausumaan mielipiteeni viisaille ja lukeneille miehille."