"Teettekö todellakin sen?" kysyin minä. "Minä muistan kumminkin hyvin sen ajan, kreivitär, jolloin Te vaaditte vapaata lausunto-oikeutta naiselle."
"Mikä on sinun mielipiteesi asiasta, Fosco?" kysyi kreivitär, tyyneesti käärien paperossejansa ja kiinnittämättä vähintäkään huomiota minuun.
Kreivi hiveli miettivästi yhtä pikkusta valko-suosikkiaan, ennenkun hän vastasi.
"On todellakin ihmeellistä", sanoi hän, "kuinka helposti yhteiskunta lohduttaa itseänsä erehdyksistään tyhjällä lörpötyksellä. Se temppu, joka nyt kerta kaikkiaan on otettu rikoksen huomaamista varten, on viheliäinen ja epätäydellinen — mutta sanokaa vain haikailematta, että se erinomaisesti täyttää tarkoituksensa, niin te voitte sokaista jokaisen näkemästä sen puutteita. Te sanotte rikoksien paljastavan itsensä — eikö niin? Että murhat tulevat päivän valoon — se on siveellinen komparuno — uskotteko sitä? Kysykää suurten kaupunkien poliisimestarilta, lady Glyde, onko niin. Kysykää henkivakuutusyhtiöiden sihteereiltä, neiti Halcombe, onko asian laita niin. Lukekaa meidän sanomalehtiämme. Kuinka usein luemmekaan kertomuksia löydetyistä uhreista, ilman että murhaajaa on voitu saada selville. Kertokaa ne tapaukset, jotka ovat tuodut esiin niillä, joita ei ole tuotu; ne uhrit, jotka ovat löydetyt, niillä, joita ei ole löydetty, ja minkälainen on tulos? Niin, seuraava: että tyhmä rikoksellinen huomataan, mutta viisas pelastuu. Mitä merkitsee itse asiassa rikoksen salaaminen tai havaitseminen? Niin, ainoastaan kilpailua poliisin yhdeltä puolelta ja yksilön välillä toiselta puolen, kumpi heistä on nerokkain. Jos rikoksellinen on halpamielinen, taitamaton narri, niin täytyy ehdottomasti poliisin yhdeksässä tapauksessa kymmenestä voittaa. Jos rikoksellinen sitä vastoin on päättävä, hyvin kasvatettu, nerokas mies, niin täytyy poliisin ehdottomasti yhdeksässä tapauksessa kymmenestä hävitä. Jos poliisi voittaa, saadaan todellakin kuulla puhuttavan siitä — jos hän häviää, ei tavallisesti kuulla mitään. Ja tälle heikolle perustalle rakennatte te teidän mukavan, siveellisen päätelmänne, että rikos paljastaa itsensä! Kyllä, kaikki rikokset, jotka te tiedätte. Mutta entäs muut?"
"Kirotun totta ja varsin hyvin puhuttu", huusi ääni venehuoneen oven luota. Sir Percival oli jälleen rauhoittunut ja palannut takaisin meidän kuunnellessamme kreivin puhetta.
"Jotakin siitä kenties on totta", sanoin minä, "ja kaikki tyyni voi tosin olla hyvin puhuttu. Minä en voi kumminkaan ymmärtää, miksi kreivi Fosco niin kaunopuheisesti ylistää rikoksellisen saamaa voittoa yhteiskunnasta tai miksi Te sir Percival lausutte niin innokkaan suosionne siitä."
"Kuuletko, Fosco", sanoi sir Percival, "seuraa sinä minun neuvoani ja solmi rauha naisten kanssa. Sano heille, että hyve on ihana asia — siitä he pitävät, sen voin vakuuttaa sinulle."
Kreivi vastasi hiljaisella, sisäisellä naurulla, ja kaksi pikku rottaa, jotka olivat pistäytyneet hänen liivintaskuihinsa, säikähti rajusti pudistuksesta, hypähti ylös ja puikahti häkkiinsä takaisin.
"Naiset ne ovat, paras Percival, jotka kertovat minulle hyveestä", sanoi hän. "He ovat minua parempia arvostelijoita, sillä he tietävät omasta kokemuksestaan, mitä hyve on."
"Ei, kuuleppas vain häntä!" sanoi sir Percival. "Eikö ole kauheata?"