Sir Percival oli tähän asti ollut sisimpänä venehuoneessa kreivi Foscon kanssa minun seisoessani oven luona ja sieltä puhellessani hänen kanssaan. Mutta samassa silmänräpäyksessä kuin rouva Catherickin nimi pääsi huuliltani, pukkasi hän kiivaasti kreivin luotaan ja asettui suoraan minua vasten kirkkaassa päivänvalossa.
"Kuinka voi taloudenhoitajatar tietää sen olleen rouva Catherickin koiran?" kysyi hän ja tarkasteli minua sekä uhkaavalla että uteliaalla silmäyksellä, joka samalla kertaa sekä suututti että kummastutti minua.
"Hän tiesi sen", vastasin minä levollisesti, "koska rouva Catherick oli itse saapuvilla koira mukanaan."
"Oliko hänellä se mukanaan? Mihin hän vei sen mukanaan?"
"Tänne!"
"Mitä perhanaa oli rouva Catherickillä täällä tekemistä?"
Hänen tapansa tehdä minulle tämä kysymys oli loukkaavampi kuin itse sanat. Minä ilmaisin vastenmielisyyteni hänen puuttuvasta kohteliaisuudestaan kääntymällä ääneti hänestä pois.
Juuri minun siten tehdessäni laski kreivi kätensä hänen olkapäällensä ja lausui varottavasti hunajanimelällä äänellä:
"Paras Percivalini — varovasti — varovasti!"
Sir Percival katsoi ympärilleen ilkeimmällä ilmeellään. Kreivi hymyili vain ja toisti vielä kerran varotuksensa.