Me menimme kaikki yhdessä sisään. Kun tulimme eteiseen, tuli sir Percival kirjastosta ja kohtasi meidät. Hänellä näytti olevan kiire ja hän näytti kalpealta ja levottomalta — mutta oli kuitenkin kaikkein kohteliaimmalla tuulellaan puhellessaan kanssamme.
"Olen pahoillani ollessani pakotettu lähtemään luotanne", alkoi hän, "minulla on melkoisen pitkä matka ajettavana — liikeasia, jota ei voi mielellään lykätä. Minä tulen kotiin hyvissä ajoin huomisaamuna — mutta ennenkun minä matkustan, tahtoisin minä saada tuon pikku muodollisuuden allekirjoituksineen selväksi. Laura, tahdotko tulla kirjastoon? Se ei vie minuuttiakaan — yksinomaan vain muodollisuus. Kreivitär, uskallanko vaivata Teitäkin? Minä toivon sinun, Fosco, ja rouvasi tahtovan todistaa allekirjoituksen — ei muuta. Se on pian tehty."
Hän avasi oven heille, ja kun he olivat päässeet sisään, seurasi hän itse perästä ja sulki hiljaa oven.
Minä jäin minuutiksi yksin eteiseen sykkivin sydämmin ja varsin levottomana. Sitten menin minä hitaasti huoneeseeni.
VI
Heinäkuun 3 päivänä. — Juuri kun minun käteni oli oven lukolla, kuulin minä sir Percivalin äänen alhaalta portailta lausuvan minun nimeni.
"Minun täytyy pyytää Teitä tulemaan uudelleen alas", sanoi hän. "Se on Foscon syy eikä minun, neiti Halcombe. Hänellä on muutamia perusteettomia epäilyksiä siitä, että hänen rouvansa kelpaisi toiseksi todistajaksi, ja hän on kehottanut minua pyytämään, että Te tahtoisitte olla mukana kirjastossa."
Minä seurasin heti sir Percivalia sinne. Laura seisoi kirjoituspöydän ääressä jonkunlaisella levottomuudella käännellen olkihattua, joka hänellä vielä oli käsissänsä. Rouva Fosco istui hänen vieressänsä nojatuolissa, yhäti ihmetellen herra miestänsä, joka seisoi aivan yksin huoneen toisessa päässä ja poimiskeli kuivia lehtiä ikkunalla olevista kukka-astioista.
Samana hetkenä, kuin minä astuin huoneeseen, tuli kreivi minua vastaan pyytämään anteeksi.
"Pyydän tuhannesti anteeksi, neiti Halcombe", sanoi hän. "Te tunnette, kuinka teidän maamiehenne arvostelevat meitä italialaisia. Me olemme kaikki epäilyttäviä ja vieraita luonteeltamme, sanoo rehellinen John Bull. Älkää arvostelko minua, jos Teitä miellyttää, hiukkaakaan paremmin kuin kaikkia muita kansalaisiani. Minä olen viekas, epäilyttävä italialainen. Te olette samaa mieltä, paras, nuori lady — eikö niin? No hyvä! Nyt on yksi piirre minun viekkaudestani ja epäilyttäväisyydestäni se, että minä kiellän rouvani pätevyyden todistamaan lady Glyden nimikirjoitusta, samalla kun minä itse todistan."