Hän ei voinut antaa minulle vähintäkään tietoa syystä, miksi hänen pitäisi muuttaa. Sir Percival oli käskenyt, että hän saisi kuukauden palkan kuukauden irtisanomisen sijaan ja heti matkustaa. Ei mitään syytä oltu ilmoitettu eikä mitään huomautusta tehty hänen käytöstään vastaan. Häntä oli kielletty vetoamasta emäntäänsä — kielletty edes näkemästä häntä ottaakseen jäähyväiset. Hänen pitäisi matkustaa selityksittä, jäähyväisittä — ja sen piti tapahtua heti.
Rauhoitettuani tyttö-raukkaa muutamilla ystävällisillä sanoilla kysyin minä, missä hän aikoi viettää ensi yön. Hän vastasi ajattelevansa mennä kylässä olevaan pieneen majataloon, jonka emäntä oli kunnioitettava nainen ja tuttu Blackwater-Parkin palvelusväen kanssa. Aamulla hyvissä ajoin aikoi hän matkustaa sitten edemmäksi ystäviensä luokse Cumberlandiin pysähtymättä Lontoossa, jossa hän ei tuntenut ainoatakaan ihmistä.
Minä huomasin silmänräpäyksessä, että Fannyn matka hankkisi meille varman keinon lähettää kirje sekä Lontooseen että Limmeridge-Houseen, mikä meille voisi tulla varsin tarpeelliseksi. Sanoin siis hänelle, että hän voisi odottaa illan kuluessa kuullakseen jotain emännältään tai minulta ja että hänen pitäisi luottaa siihen, että me molemmat tahtoisimme tehdä kaiken voitavamme auttaaksemme häntä näissä olosuhteissa. Sanottuani nämä sanat ojensin minä käteni hänelle jäähyväisiksi ja menin ylös.
Minä menin Lauran huoneen edessä olevan eteisen ovelle. Koettaessani avata sitä huomasin minä sen olevan sisäpuolelta lukitun.
Koputettuani ovelle avasi sen sama kömpelö, epämiellyttävä olento, jonka raaka, välinpitämätön esiintyminen oli pannut kärsivällisyyteni niin kovalle koetukselle sinä päivänä, jolloin minä löysin sairaan koiraraukan. Sittemmin olin saanut tietää, että hänen nimensä oli Margaret Porcher ja että hän on kelvottomin, huolimattomin ja itsepäisin kaikista kartanon palvelijoista.
Avattuansa oven astui hän käytävään ja asettuen minun tielleni tuijotti ääneti minuun tyhmästi irvistäen.
"Miksi asetut sinä tielleni?" kysyin minä. "Etkö näe minun haluavan tulla sisään?"
"Kyllä, mutta siitä ei tulekaan mitään", vastasi hän vielä tyhmemmin nauraen.
"Kuinka uskallat sinä puhua minulle tuolla tavoin? Poistu heti tieltä!"
Hän ojensi suuret punaiset kätensä molemmin puolin sulkeakseen kerrassaan minulta sisäänkäytävän ja nyökkäsi hitaasti paksulla päällään.