Minä kuljin siis niin nopeasti kuin kuumuus salli kunnes tulin tienristeykseen, josta poiketaan kylään, vähä väliä silmäten taakseni ollakseni varma, ett'ei kukaan vakoillut minua.
Mutta ei mitään muuta näkynyt koko sillä tiellä, jonka olin kulkenut, kuin tyhjät tavaravaunut. Se kolina, jonka ne aikaan saivat, vaivasi minua, ja kun minä huomasin näiden vaunujen kääntyvän myöskin kylään päin, pysähdyin minä antaakseni niiden mennä ohi ja päästäkseni kuulemasta jyrinää. Katsoessani sinne päin entistä tarkkaavammin luulin minä joskus huomaavani niiden takana kulkevan miehen jalat — ajomies kulki edellä, aivan hevosten vieressä. Se osa tienristeystä, jonka yli minä juuri olin mennyt, oli niin kapea, että vaunut, jotka tulivat perässäni, töyttivät puita ja pensaita molemmin puolin, ja minun täytyi odottaa, kunnes ne olivat ehtineet ohitseni, ennenkuin minä voin saada varmuutta, olinko nähnyt oikein. Nähtävästi olin kuitenkin huomannut väärin, sillä vaunujen sivuttua ei yhtään ihmistä ollut tiellä.
Minä saavuin majataloon tapaamatta sir Percivalia ja joutumatta mihinkään seikkailuun. Ilokseni huomasin emännän ottaneen Fannyn vastaan mahdollisimman hyväntahtoisesti. Nuori tyttö istui pienessä vieraskamarissa, kaukana meluisasta anniskeluhuoneesta, ja oli saanut siistin makuuhuoneen vintillä. Nähdessään minut alkoi hän taaskin itkeä ja sanoi, lapsiraukka, olevan surullista joutua tällä tavoin viskatuksi maailmaan, ikäänkuin hän olisi tehnyt jonkun anteeksiantamattoman rikoksen, vaikk'ei kumminkaan mitään pahaa voitu lukea hänen syykseen, — niin, eipä edes hänen isäntänsäkään, joka oli ajanut hänet palveluksesta, voinut syyttää häntä.
"Älä sitä nyt muistele, Fanny", sanoin minä. "Emäntäsi ja minä olemme ystäviäsi ja otamme huomioon, ett'ei sinun maineesi tule kärsimään. Minulla ei ole aikaa olla kauan luonasi ja minun täytyy niin lyhyesti kuin mahdollista sanoa aikovani osoittaa sinulle suuren luottamuksen. Minä toivon, että sinä otat pitääksesi näistä kahdesta kirjeestä huolta. Toinen, joka on varustettu postimerkillä, — tulee sinun jättää postiin niin pian kuin tulet Lontooseen. Toinen, joka on osoitettu herra Fairlielle, on sinun jätettävä hänelle itselleen tultuasi kotiin. Pidä luonasi molemmat kirjeet äläkä anna niitä kellekään ihmiselle. Ne ovat molemmat mitä tärkeimmät sinun emäntäsi onnelle."
Fanny kätki kirjeet pukunsa sisäpuolelle rintaansa vasten. "Siellä säilytän minä ne, neiti", sanoi hän, "kunnes minä voin täyttää Teidän määräyksenne."
"Pane mieleesi, että sinun täytyy olla hyvissä ajoin huomenna rautatieasemalla", jatkoin minä. "Ja kun sinä tapaat Limmeridgen taloudenhoitajattaren, niin lausu hänelle terveisiä minulta ja sano hänelle, että sinä olet minun palveluksessani, kunnes lady Glyde voi ottaa sinut takaisin omaansa. Kenties tapaamme me toisemme taas pikemmin, kuin luuletkaan. Ole siis hyvällä mielellä äläkä unhota junaa, joka lähtee kello 7."
"Tuhansia kiitoksia, neiti — kiitän sydämellisesti. Se palauttaa rohkeuteni, kun vain saan kuulla Teidän puhuvan. Olkaa hyvää ja viekää nöyrä tervehdykseni myladylle ja sanokaa, että minä järjestin kaikki hänen kapineensa niin hyvin, kuin voin niin lyhyenä aikana. Ah, ah, kukahan pukee hänet päivällisille tänään? Minun sydämmeni tahtoo pakahtua ajatellessani sitä."
Palattuani kotiin oli minulla vain neljännestunti pukeutuakseni päivällisille ja sanoakseni muutamia sanoja Lauralle, ennenkuin menin alakertaan.
"Kirjeet ovat nyt Fannyn käsissä", kuiskasin minä ovella. "Aiotko tulla päivällisille?"
"En, en — en mistään hinnasta maailmassa!"