"Onko jotakin tapahtunut? Onko joku pelottanut sinua?"
"On — juuri nyt — mieheni —"
"Tuliko hän huoneeseen?"
"Ei, hän säikäytti minua lyömällä oveen. Minä sanoin: 'kuka siellä?' — 'Sen tiedät kyllä', vastasi hän. 'Tahdotko taipua ja sanoa kaikki? Sinun täytyy tehdä se! Ennemmin taikka myöhemmin pakotan minä sinut tekemään sen. Sinä tiedät, missä Anna Catherick oleskelee!' — 'En, en', sanoin minä, sitä en minä tiedä'. — 'Sinä tiedät sen', huusi hän taas. 'Mutta minä kukistan sinun itsepäisyytesi — muista, mitä sanon sinulle! — Minä piinaan sinua niin kauan, kunnes sanot minulle kaikki!' Näin sanottuaan meni hän — meni pois tuskin 5 minuuttia sitten, Marian."
Hän ei ollut löytänyt Annaa. Me olimme turvassa tänä iltana — sir
Percival ei ollut saanut selvää hänestä.
"Menetkö alas, Marian? Tule tänne jälleen illalla."
"Kyllä, kyllä. Älä tule levottomaksi, ystäväni, jos minä tulen jotenkin myöhään — minun täytyy varoa herättämästä tyytymättömyyttä poistumalla heidän luotaan liian nopeasti."
Päivälliskello soi, ja minä kiiruhdin alakertaan.
Sir Percival vei rouva Foscon ruokasaliin, ja kreivi tarjosi minulle käsivartensa. Hän näytti hiestyneeltä eikä ollut pukeutunut yhtä huolekkaasti ja komeasti kuin ennen. Oliko hänkin ollut ulkona ennen päivällistä ja tullut kotiin viime hetkenä? Vai kärsikö hän hieman enemmän kuin tavallisesti kuumuudesta.
Olkoon kuinka tahansa tämän asian laita, vaivasi häntä kuitenkin jokin salainen levottomuus tai epävarmuus, jota hän kaikella teeskentelemistaidollaan ei voinut salata. Koko päivällisen ajan oli hän melkein yhtä ääneti kuin sir Percival itsekin ja vähä väliä silmäsi hän levottomasti rouvaansa, seikka, jota minä en koskaan ollut huomannut hänessä. Ainoa maailmanmiehen velvollisuuksista, jota hän ei laiminlyönyt, vaan päinvastoin täytti yhtä huolellisesti kuin ainakin, oli osoittaa minulle kaikkea mahdollista huomaavaisuutta ja kohteliaisuutta. Mitä ilkeitä aikomuksia hänellä onkaan, niin kätkee hän ne hyvin; ja muuttumaton kohteliaisuus minua kohtaan ja väsymätön sir Percivalin kiivauden loukkaavain purkausten hillitseminen ovat olleet niitä keinoja, joita hän on sitkeästi käyttänyt hyväkseen voittaakseen päämääränsä aina siitä hetkestä saakka, kun hän saapui tähän taloon. Minä epäilin tätä hänen ensi kertaa astuessaan meidän suojelijaksemme tuona päivänä, jolloin asiakirja piti allekirjoitettaman kirjastossa, — nyt olen minä varma siitä.