"Minä pelkään, kreivitär, ett'ette voi niin hyvin kuin tavallisesti!" sanoin minä.
"Juuri samoin, kuin minä ajattelin sanoa Teille itsellenne", vastasi hän. "Te olette kalpea, paras neiti Halcombeni."
"Paras neiti!" Ensi kerran puhutteli hän minua näin sydämmellisellä tavalla. Mutta samalla oli ivallinen hymy hänen kasvoillansa.
"Minua vaivaa kiusallinen päänkivistys", vastasin minä kylmästi.
"Ei, todellakin! Se tulee varmaankin liikunnon puutteesta. Kävely ennen päivällistä olisi kyllä tehnyt Teille hyvää." Hän pani erikoisen painon sanalle "kävely". Olisiko hän nähnyt menevän minun ulos? Se oli minusta yhdentekevä. Kirjeet olivat kumminkin varmassa tallessa Fannyllä.
"Tule polttamaan sikari, Fosco", sanoi sir Percival, nousten ylös ja silmäten taasen levottomasti ystäväänsä.
"Mielihyvällä, Percival, kun naiset ovat menneet levolle", vastasi kreivi.
"Sallittehan, kreivitär, minun ensin sanoa hyvää yötä?" kysyin minä.
"Ainoa parannuskeino päänkivistystä vastaan on koettaa nukkua."
Minä lausuin jäähyväiset. Puristaessani kreivittären kättä näin minä taaskin saman ivan hänen kasvoillaan. Sir Percival ei pannut minuun minkäänlaista huomiota; hän silmäili kärsimättömästi kreivittäreen, joka kumminkaan ei näyttänyt haluavan poistua huoneesta samalla kertaa kanssani. Kreivi hymyili itsekseen ja kätki kasvonsa lukemansa kirjan taakse. Nyt oli taaskin este luottavalle keskustelulle sir Percivalin kanssa — tällä kertaa oli kreivitär tiellä.