"Sinä saat kiittää onnellista tähteäsi", kuulin minä kreivin sen jälkeen sanovan, "että minä olen talossasi oikaisemassa erehdyksiäsi sitä mukaan, kuin sinä teet niitä. Kiitä onnellista tähteäsi siitä, että minä sanoin suoraan ei, kun sinä olit kyllin mieletön sulkeaksesi neiti Halcomben huoneeseensa samalla tavoin, kuin sinä hulluudessasi olit menetellyt vaimosi kanssa. Eikö sinulla ole ollenkaan silmiä? Voitko sinä nähdä neiti Halcomben käsittämättä, että hänellä on miehen aavistuskyky ja päättäväisyys? Tämä nainen ystävänäni voisin minä nauraa koko maailmalle. Mutta jos hän on vihollisenani, niin sanon minä sinulle suoraan, että minä, niin viisas ja kokenut kuin minä olenkin — minä, Fosco, viekas kuin piru itse, kuten olet minulle satoja kertoja sanonut, — tunnen mielestäni käveleväni kuin tulisilla hiilillä! Ja tämän komean olennon — minä juon hänen maljansa sokerivedessä — tämän komean naisen, joka seisoo, voimakkaana rakkautensa ja rohkeutensa takia, lujana kuin kallio meidän molempain ja tuon hennon, sievän ihmisraukan välillä, jota sinä kutsut vaimoksesi — tämän Marian Halcomben, jota minä ihailen koko sielustani, vaikkakin minun täytyy taistella häntä vastaan sinun ja minun etuni tähden, ajat sinä äärimmäisyyksiin, ikäänkuin hän ei olisi viisaampi eikä rohkeampi kaikkia muita naisia. Percival! Percival! sinä ansaitset olla onnistumatta ja sinulla on ollut huono onni."
Tuli hetkisen hiljaisuus. Minä merkitsen kaikki sen konnan sanat minusta, koska minä tahdon muistaa ne — koska minä vielä toivon saavani elää sen päivän, jolloin minä voin puhua kaikki suoraan hänen läsnä-ollessaan ja vaatia hänet edesvastuuseen kaikesta siitä pahasta, jonka hän tekee.
Sir Percival katkasi taasenkin äänettömyyden ensiksi.
"Niin, niin, höpise sinä ja toru niin paljon kuin sinua huvittaa", sanoi hän vihaisesti; "meidän rahahuolemme ei ole ainoa. Itsekin olisit taipuisa ankaroihin toimenpiteisiin naisia vastaan — jos tietäisit niin paljon kuin minä."
"Aikoinansa tulemme me tähän jälkimäiseen vaikeuteen", puuttui kreivi puheeseen. "Sinä voit sotkea omaa ajatusjuoksua mielesi mukaan, mutta minua et sinä onnistu johdattamaan pois asiasta. Käsitelkäämme ensin raha-asiat. Olenko minä saanut sinun itsepäisen pääsi vakuutetuksi? Olenko minä osoittanut sinulle, että sinun kiivas luonteet tekee sinut aivan mahdottomaksi auttamaan itseäsi? — Vai täytyykö minun taas alkaa uudelleen ja, kuten sanot rakastamallasi, teeskentelemättömällä englantilaisella tavallasi, höpistä ja torua vielä hieman lisää?"
"Äh! On helppo moittia minua. Mutta sanoa, mitä pitää tehdä — on hieman vaikeampi."
"Onko? Oi katsopas, mitä pitää tehdä: sinä lakkaat tästä päivästä määräämästä liikeasioista; sinä jätät ne vastaisuudeksi yksinomaan minun käsiini. Minä puhun nyt käytännölliselle englantilaiselle — vai kuinka? Hyvä, Percival, sopisiko se sinulle?"
"Mitä aiot ehdottaa, jos minä jätän kaikki sinun käsiisi?"
"Vastaa minulle ensin. Saanko määrätä siitä vai en?"
"Jos me nyt kuvittelemme, että sinä päätät siitä, niin mitä aiot tehdä?"