"Ensi aluksi aion tehdä sinulle muutamia kysymyksiä, Percival. Minun pitää vielä toistaiseksi antaa asianhaarain passiivisesti johtaa itseäni, ja minulla on siis välttämätöntä niin tarkoin kuin mahdollista saada selvä kaikesta. Meillä ei ole yhtään aikaa menetettävänä. Minä olen jo sanonut sinulle, että neiti Halcombe on tänään toisen kerran kirjoittanut asianajajalleen."
"Kuinka sait sen tietää? Mitä hän kirjoitti?"
"Jos minä sanoisin sinulle sen, Percival, tulisimme me vain takaisin samaan paikkaan kuin nytkin. On kyllin, että minä olen huomannut sen — ja se on juuri tämä huomio, joka on koko tämän päivän pitänyt minua sellaisessa levottomuudessa, ett'en minä ole voinut ajatellakaan antautua mihinkään keskusteluun kanssasi. Nyt tahdon minä verestää muistiasi asioihisi nähden — joku aika sitten puhuimme niistä. Rahat on hankittu vaimosi allekirjoituksen puutteessa kolmen kuukauden velkakirjalla ja maksamalla sellainen korko, että se saa minun niukan ulkomaalaisen tukijani hämmästyksestä seisomaan! Velkakirjan langettua maksettavaksi onko mitään muuta maallista keinoa lunastaa se kuin rouvasi avulla?"
"Ei, ei muuta."
"Kuinka? Eikö sinulla ole ollenkaan rahoja pankkiirisi hallussa?"
"Muutamia satoja tarvitessani useita tuhansia."
"Eikö sinulla ole mitään muuta vakuutta lainataksesi rahaa?"
"Ei vähintäkään."
"Mitä tosi teossa olet saanut vaimosi mukana tähän päivään asti?"
"En mitään muuta kuin hänen kahdenkymmenentuhannen puntansa korot — jotka tuskin riittävät meidän jokapäiväisiin menoihimme."