"Mitä odotat sinä saavasi vaimosi myötäjäisinä?"
"Kolmetuhatta vuoteen hänen setänsä kuoltua."
"Varsin kaunis omaisuus, Percival. Mikä on tuo setä miehiään?
Vanhako?"
"Ei — ei vanha eikä nuori."
"Onko hän hyväluontoinen mies, joka rakastaa elää hyvin? Onko hän naimisissa? Ei — nyt muistankin minä vaimoni sanoneen, ett'ei hän ole naimisissa."
"Luonnollisesti ei. Jos hän olisi naimisissa ja jos hänellä olisi poika, niin ei lady Glyde voisi olla lähin perillinen. Minä sanon sinulle lyhyesti ja sattuvasti, mikä herra Fairlie on — puolihullu, lörppö, itsekäs narri, joka kiusaa jokaista hänen läheisyyteensä tulevaa henkilöä ruikuttamalla huonoa terveyttään."
"Sellaiset miehet elävät kauan, Percival, ja menevät naimisiin paljaasta ilkeydestä juuri silloin, kun vähimmän odotat sitä. Minä en tahtoisi antaa paljoa, ystäväni, toiveistasi saada nuo kolmetuhatta vuoteen. Eikö ole mitään muuta toivottavissa vaimosi mukana?"
"Ei, ei mitään?"
"Eikö kerrassaan mitään?"
"Ei kerrassaan mitään, paitsi hänen kuoltuaan."